Lumenpudottaja varo! Kattojen turvalaitteissa puutteita

Kattojen turvalaitteet ovat puutteellisia noin kolmasosassa kiinteistöjä. Ongelmia on niin uusissa kuin vanhoissakin kiinteistöissä.

Näin arvioi pääkaupunkiseudulla lumenpudotuksia hoitavan Suomen Kiipeilytekniikka Oy:n myyntipäällikkö Sampsa Jyrkynen.

– Yleisin ongelma katolla liikuttaessa on turvaköysien kiinnityspisteiden puuttuminen osasta kattoa. Kattosiltoja on myös sijoitettu niin, etteivät ne mahdollista turvallista liikkumista koko katon alueella, Jyrkynen kertoo.

Huolta aiheuttavat lisäksi vanhat ja huonokuntoiset, usein puiset kattosillat sekä turvatuotteiden, kuten esimerkiksi lumiesteiden vääränlainen asennus.

– Uudet metalliset kattosillat on testattu putoamissuojaimen kiinnitystä varten toisin kuin vanhat. Ja usein näkee vastoin asennusohjeita asennettuja turvatuotteita. Lumen alta on hankala arvioida tilannetta, varsinkin jos katto on ennalta tuntematon, Jyrkynen lisää.

Varaudu ajoissa – luvassa lisää lunta

Keski- ja Etelä-Suomeen on luvassa lisää lunta, suojakeliä ja pikkupakkasia. Lunta on jo ehtinyt kerääntyä katoille ja runsaampaan lumentuloon on joka tapauksessa syytä varautua ajoissa. Kiinteistön omistajalla on vastuu katon kunnosta ja asianmukaisista turvalaitteista.

– Työturvallisuutta ei voi koskaan korostaa liikaa. Katolle pääsy, siellä liikkuminen ja työskentely on suunniteltava kaikkia sääolosuhteita silmällä pitäen, muistuttaa Kiinteistötyönantajat ry:n toimitusjohtaja Pia Gramén.

Gramén korostaa, että omistajalla on vastuu kiinteistön turvallisuudesta. Poikkeavissa olosuhteissa myös kiinteistöjen omistajilta ja näiden edustajilta edellytetään valppautta ja hyvää yhteistyötä kiinteistöpalveluyritysten kanssa.

Lue myös:

(MTV LIFESTYLE - STT INFO)

Lue myös:

    Uusimmat