Sähköpyörien ja -potkulautojen akkupaloja raportoidaan vakuutusyhtiölle jo enemmän kuin kännyköiden latauksesta aiheutuvia paloja.
STT:n haastattelemat turvallisuus- ja vakuutusalan asiantuntijat ovat huolissaan yleistyvästä palonaiheuttajasta: sähköisten liikkumisvälineiden akuista.
Pohjola Vakuutuksessa on havaittu selvä kasvu sähköpotkulautojen, -pyörien ja -mopojen aiheuttamissa palovahingoissa viime vuosien aikana.
Sähköpyörien ja -potkulautojen akkupaloja raportoidaan nyt enemmän kuin esimerkiksi kännyköiden latauksesta aiheutuvia paloja.
Tehokkaat akut ja niiden lataaminen aiheuttavat riskejä kotioloissa, ja palo voi syttyä esimerkiksi viasta laitteessa tai äkillisestä oikosulusta.
Palojen aiheuttamia korvaushakemuksia tulee nykyään noin 5–10 kappaletta vuodessa, kertoo Pohjolan korvauspäällikkö Sini Kujala.
Myös Lähi-Tapiolan asiantuntija Tuomo Kosola kertoo, että korvaushakemuksia tulee muutamia vuodessa.
– Euroissa itse laitteen tuhoutuminen on verrattain pieni asia siihen, mitä se saattaa aiheuttaa ympäröivälle omaisuudelle, Kosola sanoo.
Lue lisää: Sähköpotkulautailun lakimuutokset nyt voimassa – puhallustestistä kieltäytyminen katsotaan niskoitteluksi
Vikaa sekä tuotteissa että käyttäjässä
Sähkölaitteista tai sähköasennuksesta alkaneita tulipaloja kirjattiin viime vuonna pelastustoimen tietokantaan yhteensä 2 340 kappaletta.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ylitarkastaja Jukka Lepistö kertoo, että sähköpotkulautojen ja -pyörien palojen tarkkojen määrien laskeminen on haastavaa.
Pelastustoimen tilastoihin päätyvät vain vakavammat tapaukset, joissa pelastuslaitos on käynyt paikan päällä.
Näissä sähköpotkulaudat ja -pyörät kirjataan joko akku- ja laturipaloihin, muiden sähkölaitteiden tai liikennevälineiden paloihin.
Pelastuslaitoksen tilastojen ja Tukesille tulevien ilmoitusten perusteella Lepistö arvioi vaaratilanteisiin johtavia vikoja ilmenevän noin sadan tapauksen vuositasolla.
Sähköisten liikkumisvälineiden yleistyminen näkyy luonnollisesti vaaratilanteiden yleistymisenä.
– Tuntuma on kuitenkin se, että tuotteet ovat parantuneet. Tavaroita on tullut enemmän, mutta reklamaatioiden määrää ei samassa suhteessa, Lepistö kertoo.
Tukesin testaamista tuotteista löytyy vuosittain laitteita, joissa valmistusvika voi aiheuttaa vaaratilanteen.
Sähköpyörissä ja -potkulaudoissa yleisimmät puutteet löytyvät ulkokäyttöön tarkoitettujen laturien vesitiiviydestä ja akkujen eristyksestä.
Lepistö ei kuitenkaan tyrmää käytön vaikutusta turvallisuuteen.
– Jos kaikkia akkuja ladattaisiin ihan tarkkaan käyttöohjeen mukaisesti ja seurattaisiin kuntoa silmämääräisesti, niin voisi olla, että onnettomuudet vähenisivät.
Lue lisää: Mies yritti poistua ravintolasta skuutilla – loukkaantui vakavasti
Vakuutus yleensä korvaa
Akkupalo on aggressiivinen tapahtuma, ja vahingot saattavat olla suuremmat kuin tavallisimmissa sähköpaloissa.
Kotivakuutuksessa korvausmäärät voivat vaihdella muutaman sadan euron vahingoista satoihintuhansiin.
Jos korvaushakemuksen hylkäystä arvioidaan, on vakuutusyhtiön osoitettava, että palon syy on esimerkiksi turvallisuuden tai käyttöohjeen törkeässä laiminlyönnissä.
STT:n haastattelemien vakuutusyhtiöiden mukaan syttymissyy jää kuitenkin usein pimentoon.
Palovahinkojen korvausta arvioidaan tapauskohtaisesti ja vahingot korvataan yleensä hyvin.
– Jos tekee jotain aivan päättömiä omia virityksiä, niin sitten saattaa olla tilanne toinen, Kosola Lähi-Tapiolalta kertoo.
Sama pätee Pohjolan vakuutuksiin: jos akkua ladataan vääränlaisella laturilla tai vioittuneen akun tai laturin käyttöä jatketaan tietoisesti, voi korvaukseen tulla vähennystä.
– Täysepäys tulee äärimmäisen harvoin kysymykseen, Kujala kertoo.
Lataa oikein ja varmista turvallisuus
Sähköpyörät ja -potkulaudat altistuvat liikenteessä kovalle rasitukselle. Potkulautojen akut myös kolhiintuvat helposti, mikä lisää vaurioitumisen riskiä.
Kotiin tultua laitteen on annettava viilentyä ennen lataukseen kytkemistä, jotta vältyttäisiin ylikuumenemiselta.
Turvallisuusasiantuntija Lauri Lehto Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä kertoo, että laite kannattaisi ladata aina valvotusti. Kun akku on täynnä, pitää se irrottaa latauksesta.
Paloja torjutaan ennakoivilla toimenpiteillä. Silmämääräistä valvomista merkittävämpi tekijä on toimiva palovaroitin.
Latauspaikan olisi hyvä olla sellainen, ettei ympäristössä ole sytykkeitä: paperit ja verhot on syytä korjata sivummalle.
Kulkuväline olisi usein helppo ja mukava jättää eteiseen latautumaan. Tätä ei Lehdon mukaan voi missään nimessä suositella, sillä näin tulee tukkineeksi itseltään poistumistien.
Jos palo pyörien ja potkulautojen kokoluokassa syttyy, ovat maallikon keinot jo vähissä.
– Kun akkupalotilanne tulee, se on todennäköisesti voimakas ja nopea. Isommissa akkulaitteissa on myös se ongelma, että akut ovat hyvin koteloituja ja sinne on vaikea saada sammutusta aikaiseksi. Jos kyseessä on skuutti tai pyörä, niin ennemmin itse turvaan ja soitto 112, Lehto kertoo.