Lukas Hradeckyn ryhmä aiheutti valtavan kohun – nyt Saksan media hakee syyllistä

Suomalaisvahti Lukas Hradeckyn kipparoima Leverkusen kukisti Bayernin Bundesliigan kärkikamppailussa ylivoimaisella näytöksellä maalein 3–0, mikä käynnisti välittömästi kohun Münchenin ylpeyden ympärillä.

Sensaatiomaista kautta Saksassa pelaava Leverkusen nappasi jo ratkaisevan tuntuisen viiden pisteen etumatkan Bayerniin kaatamalla Etelä-Saksan jättiläisen kotonaan 3–0. Nollapeli oli Lukas Hradeckyn kauden kymmenes.

Xabi Alonson valmentaman Leverkusenin loistokkuuden sijaan pääpaino Saksassa on ollut viimeiset 11 Bundesliigan mestaruutta voittaneen Bayernin ”kriisissä”. Müncheniläisryhmä oli lauantaina Leverkusenia vastaan äärimmäisen vaisu ja sai lopulta aikaiseksi vain yhden laukauksen Hradeckyn maalia kohti.

Bayernin surkeus on ollut ottelun jälkeen Saksan median pääuutis- ja puheenaihe.

Müller vaatii munaa

Kaiken nähnyt tähtipelaaja Thomas Müller esiintyi haastattelussa ottelun jälkeen tunteiden vallassa. Hyökkääjä piti omiaan liian pelokkaina.

– Siitä näkyy oireita kentällä. Se minua raivostuttaa. Leverkusen voitti ansaitusti. Pidän analyysini lyhyenä. Mikä pelaajilta mielestäni puuttuu – miksi sanon sen julkisesti – on se, että me esiinnymme huomattavasti paremmin harjoituksissa ja olemme rohkeita ja pelaamme jalkapalloa vapaasti, Müller arvioi Skyn haastattelussa.

Bundesliigan otteluissa tarina on ollut kuitenkin erilainen. Thomas Tuchelin luotsaama Bayern on esiintynyt jäykästi ja mielikuvituksettomasti. 

– Voin siiterata (Bayern-legenda) Oliver Kahnia, meiltä puuttuu joskus munaa, Müller kuvaili.

Müllerin mukaan Bayernin tason huippupelaajien pitäisi uskaltaa ottaa enemmän riskejä pallon kanssa ja luottaa siihen, että hyökkäyspeli kantaa joukkuetta eteenpäin.

Tuchel puolestaan vaikutti lähes neuvottomalta Bayernin vaisun esityksen jälkeen. Suurseuran taloudellinen ja materiaalinen ylivoima ei välity tällä hetkellä lainkaan kentällä.

– Me emme pystyneet luomaan paikkoja, edes ottelun lopussa, kun kentällä oli viisi tai kuusi hyökkäävää pelaajaa. Minulla ei ole selitystä siihen, miksi emme saaneet Harrya (Kane) paremmin mukaan peliin, Tuchel harmitteli.

Horjuuko Tuchelin palli? Näin vastaa Bayern-pomo

Saksalaistabloidi Bild kysyi asiaankuuluvasti Tuchelin asemasta Bayernin toimitusjohtajalta Jan-Christian Dreeseniltä.

– Tätä ottelua koko Saksa odotti viikkojen ajan. Ja me ansaitsimme hävitä, valitettavasti, Dreesen harmitteli. 

Tuchelin potkut eivät kuitenkaan – ainakaan vielä – ole ajankohtaiset. Bundesliigan kautta on jäljellä vielä 13 ottelua.

– Mikään ei muutu. Me tiesimme jo etukäteen, että pelistä tulee vaikea. Me olisimme haluaneet eri tuloksen. Keskitymme seuraaviin otteluihin.

Bild tivasi vielä Dreeseniltä, pysyykö Tuchel yhä Bayernin peräsimessä.

– En halua toistaa itseäni, asia on niin kuin sanoin, Dreesen ärähti.

Lue myös:

    Uusimmat