LinkedInin keksijä paljasti, mikä työelämässä on tärkeää – näillä kysymyksillä työnantaja selvittää, onko hakijalla "pehmeitä taitoja"
Työnantaja voi tietynlaisilla kysymyksillä varmistaa, että hakijalla on niin sanottuja "pehmeitä taitoja".
LinkedInin kehittäjän mukaan töissä tärkeintä eivät ole työtaidot, vaan jokin aivan muu. "Työelämän Facebookin" toimitusjohtaja Jeff Weinerin mukaan työnantajan kannattaisi työhaastattelussa varmistaa, että hakijalla on niin sanottuja pehmeitä taitoja, kertoo Inc.com.
Pehmeisiin taitoihin kuuluvat esimerkiksi puhelahjat, ryhmätyökyky ja johtajan taidot.
– Vaikka tekoäly on ja siitä tulee vielä hyvin voimakas, olemme vielä kaukana siitä, että tietokone voisi kopioida ja korvata kontaktin toiseen ihmiseen ja ihmisen kädenjäljen, Weiner kuvailee.
Näillä kysymyksillä pehmeitä taitoja voi etsiä!
Vaikka työssä tarvitut ammattitaidot ja esimerkiksi ohjelmisto-osaaminen ovat tärkeitä, työntekijää ei pitäisi palkata vain niiden perusteella. A1 Garage Doors -yrityksen perustaja Tommy Mellon mukaan hän paneekin yhtiönsä palkkauksesta vastaavat henkilöt kysymään seuraavia asioita:
- Halu oppia: "Miten valmistat, että opit ja kasvat jatkuvasti työssäsi ja elämässäsi? Anna muutamia esimerkkejä."
- Sitoutuminen: "Kuvaile tilannetta, jossa teit paitsi työsi, myös paljon enemmän. Mikä motivoi sinut näkemään ylimääräistä vaivaa? Oliko se sen arvoista"
- Kommunikointi: "Oletko koskaan saanut ideaa, johon itse uskoit, mutta josta muut eivät olleet samaa mieltä? Miten kerroit ideastasi heille, ja onnistuitko vakuuttamaan heidät?"
- Nöyryys, itsetietoisuus: "Jokainen tekee urallaan virheitä. Voitko jakaa esimerkin itse tekemästäsi virheestä?"
- Johtamistaidot: "Onko työsi koskaan tuntunut ylivoimaiselta? Miten se tapahtui, ja miten ratkaisit ongelman?"
Mellon mukaan se, ettei kandidaatti kykene vastaamaan kysymyksiin hyvällä tarinalla, kertoo, että hänen pitäisi vielä treenata pehmeitä taitoja.
Lähteet: Businessinsider.com, Inc.com
Uusimmat
-
05:46
Venäjä iski jälleen Kiovaan, yksi ihminen kuollut ja kolme saanut vammoja
-
05:12
Yksi ihminen kuoli huoneistopalossa Varkaudessa, muut asukkaat evakuoitiin talosta
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
21:05
Saksa historiallisesti MM-finaaliin! Takaa-ajo huipentui jatkoaikavoittoon
-
21:02
Näin taiteilijapari Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen aikatauluttavat lapsiperhearkeaan: "Se on aikamoinen säätö ja sotku"
-
20:31
Eeva Lehtimäen kommentti: Maahanmuuttokriisistä hauraaseen sopuun – Säätytalo jatkaa kohti oikeistohallitusta
-
20:23
Hetkinen! Tv-ohjaajalta täpärä pelastus suomalaisten kiekkokatsojien pyllistysaikeisiin
-
20:21
Takon tehtaalla keskellä Tamperetta tulipalo – tilanne hallinnassa
-
Lataa lisää