Omia etujaan vaativa ihminen voidaan nähdä hankalana. Moni latistaakin itseään, jotta muilla olisi hyvä olla. Siihen Jenni Janakka toivoisi muutosta.
Jo 6–7-vuotiaina tytöt alkavat uskoa, että pojat ovat heitä älykkäämpiä.
Newyorkilaisessa tutkimuksessa lapsille kerrottiin tarinaa älyltään ylivertaisesta henkilöstä. Sitten lapsilta kysyttiin kysymyksiä, joista yksi koski kuvitteellisen älykön sukupuolta.
5-vuotiaiksi asti lapset valitsivat älykkääksi oman sukupuolensa edustajan. Tämän jälkeen kaikki muuttui.
"En missään nimessä halua, että kaikista tulee supliikkeja ja virtuooseja"
Osaaminen ja pätevyys tuntuvat asuvan vain tietyssä kehossa, ja yleensä tuo keho on miehen. Siitä kertovat sanatkin: poliitikko ja naispoliitikko, näyttelijä ja naisnäyttelijä.
Kaupunginjohtajista 92 prosenttia on miehiä, pörssiyhtiöiden johtoryhmien jäsenistä 80 prosenttia, ministereistä 71 prosenttia ja päivittäisten sanomalehtien päätoimittajista 97 prosenttia.
Siihen Jenni Janakka toivoisi muutosta.
– Tarvitsemme työelämään naisia sellaisina kuin he ovat. Ei niin, että he lähtevät sinne imitoimaan miehiä. En missään nimessä halua, että kaikista tulee supliikkeja ja virtuooseja ja karismakasoja. Ei se ole oleellista, vaan se, että myös hiljaisemmat ja aremmatkin saataisiin puhumaan, Janakka heittää.
Janakka on Röyhkeyskoulun vetäjä ja samannimisen kirjan kirjoittaja. Röyhkeyskoulu opettaa röyhkeyttä erityisesti naisille; ettei enää koskaan tarvitsisi pohtia "olisi pitänyt, mutta".
– Tekemällä uudella tavalla asioita, luomalla uutta kulttuuria, on mukana vaikuttamassa. Jokaisella on yksilötasolla mahdollisuus vaikuttaa.
Kun uskaltaa avata suunsa, on mukana tekemässä muutosta
Kun kaikki istuvat palaverissa pyöreän pöydän ympärillä ja kaikilla on mahdollisuus puhua, sanat tahtovat juuttua kurkkuun. Tekisi mieli kysyä jotakin, mutta yhtäkkiä se alkaakin tuntua nololta ja tyhmältä: kaikki muut varmaan kuitenkin tietävät jo. En minä kehtaa. Ensi kerralla sitten.
Keskustelussa pääsee pitkälle asia-argumentein. Niitä voi keräillä itselleen myös valmiiksi ja listata mahdollisia vastaväitteitä varten, Janakka muistuttaa.
Paperille voi myös listata kysymyksiä, joihin haluaa vastauksia. Ajatuksen tasolla voi ajatella, että kun uskaltaa avata suunsa, on ainakin mukana tekemässä muutosta.
– Se on itselleni voimaa antava ajatus. Kun neuvottelen itselleni parempaa palkkaa, en neuvottele vain itselleni, vaan myös muille siskoille. Jos jättää kysymättä, itse antaa itselleen ein vastaukseksi, Janakka sanoo.
"Kannamme vastuuta kaikkien hyvästä mielestä"
Omia etujaan vaativa voidaan nähdä hankalana. Moni latistaakin itseään, jotta muilla olisi hyvä olla.
– Tytöt saavat kiitosta, kehuja ja sosiaalista hyvää kiltteydestä ja siitä, että he vaikuttavat positiivisesti ilmapiiriin. Se jää takaraivoon. Kannamme vastuuta kaikkien hyvästä mielestä, Janakka pohtii.
Moni hoitaa töissä paitsi omat työnsä, myös muita satunnaisia hommia, koska "jos en minä tätä tee, niin kukas sitten". Liian kiltti hoitaa tunnollisesti erilaisia tehtäviä, koska uskoo mielikuvaan siitä, että maailma on reilu: kun olet mukava ihminen, sinusta pidetään, ja uhrautumalla alati muiden vuoksi keräät itsellesi pisteitä, joiden saldon joku joskus maksaa takaisin.
Janakka huomauttaa, että maksun päivää ei yleensä tule. Silloin ihminen katkeroituu. Jos kaikki ylimääräinen työ kasaantuu vain yhdelle, syntyy kokemus epäreiluudesta.
– Aina voi pyytää jotakuta muuta venymään. Sanoa, että haluaa panostaa asioihin, joista oikeasti maksetaan palkkaa: voin tehdä tämän jutun, jos seuraavalla kerralla joku muu venyy. Autan mielelläni, mutta arvostan sitä, että muutkin venyvät. Vaikka sitten sanallistaa asian huonosti ja sanoo, että en osaa tätä nyt sanoa aivan oikein.
Mitä lääkkeeksi turhaan syyllisyyteen?
Kun ensimmäistä kertaa kieltäytyy hoitamasta työpaikan ylimääräisiä "nakkihommia" hyvää hyvyyttään, syyllisyys on musertava. Pienen hetken omista rajoista kiinni pitäminen tuntuu hyvältä, mutta pian mieleen hiipii epäilys: olinko liian ankara, tyly tai kohtuuton?
Lääkkeeksi turhaan syyllisyyteen Janakka suosittelee asennemuijakaverin hankkimista: hänen kanssaan käydään asia läpi ja kerrataan, miten syyllisyys on täysin turhaa.
– Totta kai syyllisyys tulee. Minullakin on monta loistavaa asennemuijakaveria. Kun heidän kanssaan pääsee räimimään ja nauramaan omalle tuskalle, se auttaa todella paljon.
Armon kautta, Janakka muistuttaa. Muutos on hidas.
– Ja ettei syyllistä. Se tulee helposti: kun huomaa, että itsessä on virhe, alkaa helposti syyllistää itseään siitä, jolloin on kaksi negatiivista kokemusta päällekkäin.
2:41
Osittainen lähde: Jenni Janakka: Röyhkeyskoulu (Tuuma, 2019)