Hymyilyä ja reipasta asennetta ei kannata unohtaa työhaastattelun jälkeen.
Ensimmäinen päivä uudessa työpaikassa saattaa tuntua jännittävältä ja jopa ahdistavalta. Näitä tunteita voi kuitenkin vähentää suunnittelemalla etukäteen toimintamalleja, joilla valmistautua uuteen työpäivään uudessa paikassa.
– Ensimmäinen päivä luo sävelet urasi jatkolle sen perusteella, keiden kanssa olet tekemisissä, sanoo konsultti ja vuorovaikutusasiantuntija David Parnell Business Insiderin haastattelussa.
Jos siis haluat menestyä työssäsi ja urallasi, älä unohda seuraavia nyrkkisääntöjä.
1. Nuku kunnon yöunet
Ilmaantuminen uudelle työpaikalla rättiväsyneenä ei anna hyvää kuvaa uudesta työntekijästä. Yritä rentoutua edeltävänä iltana jännityksestä huolimatta, jotta olet valmis tekemään vaikutuksen täysissä sielun ja ruumiin voimissasi ensimmäisenä työpäivänäsi.
2. Esittele itsesi kaikille
Ensimmäisen työpäiväsi alkajaisiksi esittele itsesi kaikille työtovereillesi reippaalla kädenpuristuksella – hymyä unohtamatta. Näin annat itsestäsi myönteisen kuvan ja rikot jään uusien työkavereiden välillä. Ensivaikutelmaa ei nimittäin turhaan painoteta: ensimmäisenä työpäivänä positiivisen kuvan itsestään antanut tyyppi muistetaan herkästi samanlaisena myös jatkossa.
Työtovereiden kanssa keskusteleminen ensimmäisinä työpäivinä on tärkeää myös verkostoitumisen kannalta. Älä siis epäröi lähteä lounaalle, kun uudet kollegasi pyytävät sinua mukaan. Näin voit myös luoda ystävyyssuhteita, jotka ovat työssä viihtymisen ja siinä pärjäämisen kannalta olennaisia.
