Angie Yen alkoi nielurisaleikkauksen jälkeen puhua vieraalla aksentilla.
27-vuotiaan australialaisnaisen arki sai erikoisen käänteen leikkauksen jälkeen. Angie Yen huomasi yllättäen nielurisojen poiston jälkeen puhuvansa vieraalla aksentilla, kertoo News.com.au.
– Kaikki oli normaalisti, käytin vain kipulääkkeitä, joten elin normaalisti. Mikään ei poikennut tavallisuudesta, Angie kuvaa 7News-sivustolle.
Lue myös: Brian, 26, oli pystyttämässä telttaa, kun kättä alkoi kihelmöidä – isä käveli 15 kilometriä saadakseen apua
Alkoi laulaa suihkussa ja huomasi aksenttinsa muuttuneen
Angie kuitenkin kertoo heränneensä huhtikuisena aamuna noin kymmenen päivää leikkauksen jälkeen. Suihkussa hän päätti lurauttaa omaksi ilokseen laulun.
Laulaminen kuitenkin loppui lyhyeen, sillä Angie yllättyi kuultuaan oman äänensä.
– Lauloin sävelessä, johon en aiemmin uskonut pääseväni, vaikka kurkkuni oli aika kipeä. Tiesin, että jokin on vialla.
Hän myös huomasi äänessään vieraan aksentin.
– Kun aloin laulaa, lauloin erilaisella äänellä, ja sanoin sanat hassulla aksentilla, Angie kuvaili.
– Olin sokissa.

