Brian, 26, oli pystyttämässä telttaa, kun kättä alkoi kihelmöidä – isä käveli 15 kilometriä saadakseen apua
26-vuotias Brian alkoi kokea pelottavia oireita kesken luontoretken. Isä David käveli lopulta 15 kilometriä saadakseen apua pojalleen.
Brian Lee oli huhtikuussa ensimmäistä kertaa retkeilemässä isänsä Davidin kanssa luonnossa, kun hän alkoi tuntea olonsa omituiseksi. Brian oli pystyttämässä leiriä, kun hän alkoi kokea outoja oireita.
Katso isän ja pojan haastattelu yllä olevalta videolta!
Käsi ja kasvot kihelmöivät, sitten puuroutui puhe
Brian tunsi kihelmöintiä kädessään ja huulissaan, ja pian hänen puheensa puuroutui.
– Muistan, että sanoin isälle: "Miksi puhun näin?", poika muisteli CNN:lle.
– Se oli hyvin pelottavaa. Sanoin isälle, että minua pelottaa.
Pian Brian ei enää kyennyt puhumaan. David ymmärsi, että tilanne on vakava.
– Tunnistin, että nämä ovat aivoinfarktin oireita, David kuvailee.
– [Tajusin, että] Tämä voisi olla hyvin vakavaa. Se voisi olla loppu.
Isä lähti hankkimaan apua
Valitettavasti kaksikko oli vaelluksella syrjäisessä luontokohteessa, eikä lähimailla ollut ketään. Davidille valkeni, että hänen olisi itse etsittävä apua pojalleen.
– Mietin kyllä hetken, onko parempi, että jään hänen luokseen, vai onko parempi lähteä ja jättää hänet tänne ilman seuraa, mies kuvaa.
David päätti lähteä. Hän jätti pojalleen valon, jolla tämä voisi näyttää merkin mahdolliselle pelastajalle. Sitten David käveli yksin 15 kilometrin matkan, kunnes pääsi takaisin puhelimensa kuuluvuusalueelle ja pystyi soittamaan apua.
Olivat TIA-kohtauksen oireita
Oli jo ilta. Apu saapui vasta seuraavana aamuna; Brian vietiin pelastushelikopterilla sairaalaan.
Brianin oireet paljastuivat TIA-kohtaukseksi eli ohimeneväksi aivoverenkiertohäiriöksi. Hän toipuu nyt tapauksesta, ja kiittää isäänsä ja pelastushenkilökuntaa.
– Arvostan häntä [isää] niin paljon. On täysin mahdollista, että kaikilla osallisilla oli tuona päivänä rooli siinä, että selvisin hengissä, hän kiittää.
Tunnista ajoissa! Tällaisia ovat aivoinfarktin ja ohimenevän aivoverenkiertohäiriön eli TIA:n oireet:
Lähteet: CNN, Gooddaysacramento.cbslocal.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää