Laihtumisen suurimmat esteet – ethän ajattele näin?

On muutamia esteitä, joihin hämmästyttävän useat kompastuvat yrittäessään laihduttaa. Poimi vinkit ja onnistu muuttamaan ajatusmaailmaasi ja sitä kautta elämäntapojasi uuteen, terveellisempään suuntaan!

Laihdutus on kestopuheenaihe ja syitä sille, ettei laihdutus tahto onnistua tuntuu olevan ainakin yhtä monta kuin laihduttajia. Oikeilla vinkeillä pidät huolen siitä, ettet sorru ajattelemaan niin kuin moni muu, jonka dieetti päättyy heti alkutekijöihin.

"Pitää vain liikkua enemmän"

Liikunta on äärimmäisen tärkeä osa laihdutusurakkaa, mutta on tärkeää pitää mielessä, että parhaat tulokset saavutetaan aina laihdutuksessa silloin, kun liikunta ja ravintosuunnitelma on sovitettu yhteen. Parhaimmillaan liikunta polttaa hurjasti kaloreita, mutta vääränlainen ruokavalio voi viedä intoa urheilusta tai olla myös liian kevyt suhteessa liikunnan määrään.

"Jos voisin vain lakata syömästä herkkuani..."

Useimmilla on tiettyjä mielitekoja, jotka tuntuvat jarruttavan laihdutusurakkaa hurjasti heti alkuun. Toiset nauttivat suolaisista herkuista ja toiset napostelevat makeaa, ja yhteistä näille mieliteoille on se, että niistä on äärimmäisen vaikea totuttautua eroon. Useat kokevatkin ensimmäisiä onnistumisen tunteita siinä vaiheessa, kun suosikkiherkkuja saa laihdutuskuurinkin aikana nauttia – tosin etukäteen suunnitellun kokoisina, kohtuullisina annoksina. Useimmat onnistuvat tavoitteissaan siinä vaiheessa, kun dieetissä pääosaa näyttelee kieltämisen sijaan kohtuus.

"Tämä johtuu geeneistä"

Perinnöllisillä tekijöillä on tekemistä ruokahalun ja lihomis- tai laihtumistaipumusten kanssa, mutta terveet ihmiset pystyvät oikean ruokavalion ja säännöllisen liikunnan avulla saavuttamaan tuloksia laihduttamisessa. Jos perheessä on useita ylipainoisia, on syytä kiinnittää huomiota siihen, johtuuko ylipaino geneettisistä tekijöistä, vai onko taustalla epäterveellinen ruokavalio tai muut epäterveelliset elämäntavat kuten tottumus siihen, ettei liikunta ole osa arkea.

"Jos olisin nuorempi..."

Koskaan ei ole liian myöhäistä. Useat saavuttavat tuloksia laihduttamisessa nopeammin nuorella iällä, mutta myös vuosien hieman kartuttua on täysin mahdollista saavuttaa hyviä ja pysyviä tuloksia. On hyvä pitää mielessä myös se, että silloin kun kilot katoavat hitaammin, on tulos usein pysyvämpi. Pikaisella dieetillä harva – niin nuori kuin vanhempikin – saavuttaa pysyviä lopputuloksia.

Lisää laihdutuksesta Suurin pudottaja -sarjassa:

Lue myös:

AVA / Heli Kuitunen

Osittainen lähde:Health.com

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat