Kolme solujen asiantuntijaa saa lääketieteen Nobel-palkinnon – palkitut tutkimukset edistävät uusien hoitomuotojen kehittämistä muun muassa syöpään ja anemiaan

Nobel-viikon korkannut lääketieteen ja fysiologian palkinto meni maanantaina kolmelle solututkijalle.

Yhdysvaltalaiset William G. Kaelin jr. ja Gregg L. Semenza sekä britti Peter J. Ratcliffe saivat tunnustuksen tutkimuksistaan, joissa selvitettiin, miten solut aistivat hapen saatavuutta ja muovautuvat siihen.

Palkintoperusteluiden mukaan tutkimusten ansiosta ymmärrämme, miten hapen määrä vaikuttaa solujen toimintaan ja aineenvaihduntaan.

Perusteluissa todetaan, että löydöksillä on oleellinen merkitys fysiologian alalla ja ne auttavat luomaan uusia keinoja hoitaa monenlaisia sairauksia, kuten syöpää ja anemiaa.

Palkinnon myöntää Ruotsin Karoliininen instituutti Tukholmassa, ja se on suuruudeltaan 9 miljoonaa Ruotsin kruunua (noin 830  000 euroa). Summa jaetaan voittajien kesken.

Viime vuonna palkinto meni kahdelle syöpätutkijalle. Yhdysvaltalainen James P. Allison ja japanilainen Tasuku Honjo kehittivät menetelmän, jolla immuunipuolustusta voidaan hyödyntää syövän hoidossa.

Kaikki tavoitettiin ennen uutisen julkituloa

Palkinnon julkistustilaisuudessa palkinnonsaajien nimet paljastaneelta professori Thomas Perlmannilta kysyttiin, oliko hän onnistunut tavoittamaan voittajat.

Perlmann kertoi saaneensa kaikki kolme puhelimen päähän ja lisäsi heidän olleen todella tyytyväisiä ja onnellisia voidessaan jakaa palkinnon yhdessä.

Ratcliffe oli ollut puhelun tullessa toimistollaan, mutta Perlmann sanoi uskovansa sekä Kaelinin että Semenzan heränneen puhelun tullessa.

Kaelinin tavoittaminen oli myös ollut ensin vaikeaa, sillä puhelinnumero piti onkia tämän sisarelta, joka niin ikään heräsi puheluun yöuniltaan. Sisko antoi kaksi numeroa, joista ensimmäisestä vastasi väärä henkilö. Toisella yrityksellä Perlmannilla kuitenkin tärppäsi.

Nobel-viikko jatkuu tiistaina fysiikan palkinnon julkistamisella. Keskiviikkona vuorossa on kemia, torstaina tämän ja edellisen vuoden kirjallisuuspalkinnot ja perjantaina rauhanpalkinto. Viimeisenä odottaa taloustieteen Nobel, joka jaetaan ensi maanantaina.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja