Kyselytutkimus: Näillä vuosikymmenillä syntyneet stressaantuneimpia – kuulutko joukkoon?

Niin sanottu milleniaalisukupolvi, eli 1980-luvun alusta 1990-luvun puoleenväliin kärsivät amerikkalaisen kyselytutkimuksen mukaan eniten stressistä ja sen vaikutuksista. Noin puolet kertoo menettävänsä yöunensa stressin vuoksi.

The American Psychological Association -yhdistyksen (APA) tekemän kyselytutkimuksen mukaan 18–33-vuotiaiden amerikkalaisten stressitaso on keskimäärin 5,4, kun asteikkona on 1–10. Hieman yli puolet (52 prosenttia) kertoi kärsivänsä sen vuoksi myös uniongelmista.

Noin 40 prosenttia nuorista aikuisista kertoi, että heidän stressitasonsa on noussut viime vuoden aikana. He myös kärsivät useammin stressin aiheuttamista oireista, kuten ärtyneisyydestä ja uniongelmista, kuin vanhemmat sukupolvet.

– Monet näistä nuorista ovat juuri valmistuneet koulusta, heillä on paljon opintovelkaa, eikä töitä ole riittävästi tarjolla, totesi APAn toiminnanjohtaja Katherine Nordal NBC-kanavan haastattelussa.

The American Psychological Association -yhdistys toteutti kyselytutkimuksen elokuussa 2012 ja siihen osallistui hieman yli kaksituhatta amerikkalaista.

Lue myös:

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat