Kuvat: Rautavaarasta Rätyyn ja Pitkämäkeen – onko keihäsmiesten vartaloihanne muuttunut?

Tiettyjen lajien urheilijoiden vartaloissa ja fyysisissä ominaisuuksissa voi huomata selkeitä trendejä. Esimerkiksi uinnissa urheilijat ovat muuttuneet lähivuosikymmeninä huomattavasti takavuosia lihaksikkaammiksi.

Keihäänheittäjät ovat Suomessa olleet jo vuosikymmeniä suuren huomion kohteena arvokisamenestyksen vuoksi. Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen ovat nytkin Suomen suurimpia mitalitoivoja Rion olympialaisissa.

Onko keihäänheittäjien fyysisissä mitoissa ja ominaisuuksissa ollut havaittavissa jotain selkeää eroa vuosikymmenien välillä?  

– Kyse on sellaisesta aaltoliikkeestä. Välillä on enemmän voimaheittäjän tyyppisiä kavereita, sitten on enemmän teknisiä ja nopeita kavereita, jotka perustavat heittoaan juoksuvauhtiin. Sitten on heittäjiä, joilla suoritus perustuu vetohetken räjähtävään voimaan. Mutta kaikkia näitä on aina ollut, menestyksekkään uran heittänyt ja myöhemmin muun muassa arvokisamitalisti Mikaela Ingbergiä valmentanut Tapio Korjus alleviivaa MTV Sportille. 

– Jos mietitään fyysisiä mittoja ja ominaisuuksia, niin sanoisin, että nykyheittäjät, joiden suorituskykyä on rakennettu ammattimaisesti, ovat räjähtävyydeltään ja nopeusominaisuuksiltaan edellä vuosikymmeniä sitten heittäneitä urheilijoita.

– Itse heitin 80-luvulla ja ennätys oli 86,50 metriä. Keihäs oli kutakuinkin samanlainen kuin nyt, vaikkakin nykykeihäät ovat hieman jäykempiä, mutta paino ja fyysiset mitat ovat samat. Vetohetkellä vaadittava energian- ja voimantuotto on aika samantyyppinen. Kaikkihan perustuu edelleen sen 800 gramman välineen kiihdyttämiseen juoksuvauhdista mahdollisimman korkealle, olympiavoittoon vuonna 1988 Soulissa kiskaissut Korjus korostaa.

Kuin kymmenottelijoita

Vaikka nykypäivänäkin keihäspaikalla on erikokoisia ja eri vahvuuksilla heittäviä urheilijoita, Korjus näkee nykyheittäjien fyysisissä ominaisuuksissa tiettyä trendiä.

– Sellainen sutjakas, nopeasoluinen ja kimmoisa kaveri on päätyyppi. Esimerkiksi Pitkämäki, (Euroopan mestari Zigismunds) Sirmais ja (maailmantilaston ykkösmies Thomas) Röhler ovat aikalailla sellaisia kymmenottelijan tyyppisiä kavereita. 

– Maailmanmestari Julius Yego on voimaominaisuuksissa heikompi kuin minä aikanaan, mutta tietyt kimmoisuus- ja nopeusominaisuudet ovat hänellä paremmat. Rädyn Seppo ei ollut puolestaan aikoinaan nopeus- tai kimmoisuusihme, mutta hänen voimantuottonsa oli niin rautaisella tasolla. Hänellä oli myös kehossaan massaa vetohetken taakse, Kuortaneen urheiluopiston rehtorina toimiva Korjus painottaa. 

Keihäänheiton kohdalla puhutaan usein myös penkkipunnerrus- ja voimailutuloksista. Heittäjän kropassa tulee olla voimaa, mutta olympiavoittaja huomauttaa, ettei runsas punttien kolistelu tuo välttämättä menestystä.

– Jos kädessä on liikaa lihasmassaa, niin siitä tulee hitaampi. Ihanne olisi se, että olkapäässä olisi valtava voimantuottokyky ja käsivarsi olisi siimamainen. Vedon tulisi olla piiskamainen. 

Zelezny ja Thorkildsen jääneet mieleen

Yksi silmiinpistävä tekijä heittäjissä on raamit, varsinkin urheilijan hartialeveys ja pituus. Korjus huomauttaa, että menestyjiä on ollut niin yli kaksimetrisissä heittäjissä kuin alle 180-senttisissäkin.

Esimerkkejä pitkänhuiskeista menestyjistä ovat saksalainen Uwe Hohn, Korjus itse sekä nykyheittäjistä egyptiläinen Ihab Abdelrahman. Toista ääripäätä edustavat muun muassa "Äänekosken pikkujättiläinen" Jorma Kinnunen ja nykyinen kenialaismestari Yego.

MM-kisojen 2015 mitalikolmikko: Pitkähuiskea ja vahva Ihab Abdelrahman, kimmoisa ja lyhytvartinen Julius Yego ja kymmenottelijan ominaisuudet omaava Tero Pitkämäki. 2015 Getty Images

– Aina on ollut fysiikaltaan erilaisia huippuheittäjiä, mutta jokainen on heittänyt omilla vahvuuksillaan - osa kovalla kädellä, osa nopeilla jaloilla, osa valtavilla voimilla. Jotkut kilpailevat taas vahvempia ja nopeampi heittäjiä vastaan loistavalla tekniikalla.

– Keihäänheitto on kuitenkin loppujen lopuksi erittäin monimutkainen biomekaaninen suoritus. Nopeus-, voima- ja räjähtävyysominaisuuksistakaan ei ole hyötyä jos suoritus tehdään väärässä järjestyksessä, Korjus muistuttaa.   

Eli heittäjä kuin heittäjä voi pärjätä, jos hänellä on ainakin yksi merkittävä vahvuus ja tekniikka hallussa. Korjuksen puheesta voi poimia esiin kaksi nimeä, joiden tekemistä olympiavoittaja on erityisesti ihastellut - ensimmäinen heistä on ME-mies ja kuusinkertainen arvokisavoittaja Jan Zelezny. 

– Kaikki tutkimukset ja selvitykset ovat osoittaneet, että Jan on ollut ylivoimaisesti kaikkien aikojen räjähtävin heittäjä. Hän on itsekin sanonut huomanneen jo nuorena, että on lahjakas tuottamaan voimaa ja räjähtävyyttä. Hänen veroistaan ei ole tullut.

Toinen on Norjan kaksinkertainen olympiavoittaja Andreas Thorkildsen, joka ilmoitti hiljattain uransa päättymisestä.

– Thorkildsenilla oli 190 kilon tulos penkkipunnerruksessa, ja kun se yhdistettiin äärimmäisen hyvään juoksuun ja puhtaaseen vetoon, niin kyllä se keihäs lähti kauniisti ja helposti. 

Moderni huippuheittäjä: atleettinen Andreas Thorkildsen. 2009 Getty Images

Mihin kohtaan keihäänheittäjien fyysistä skaalaa Korjus sitten asettaa itsensä?

– Minä olen tietynlainen välimuoto, hieman Steve Backley -tyyppinen heittäjä. Olen 196-senttinen eli pidempi kuin keskimäärin. Minulla on pitkä syliväli eli vipuvarsien hyöty oli minulla olemassa. Olin aika elastinen - selkä, rintaranka ja kädet olivat elastisia. Vahvuudeltani olin keskitasoa - penkkipunnerrus oli 140 kiloa, rinnalleveto 140 kiloa ja tempaus 105 kiloa. Ne ovat ihan kohtuulukemia pidemmälle kaverille. Enemmän heitin kuitenkin vipuvarrella ja tekniikalle kuin voimalla, Korjus summaa.

Mikä keihäänheittäjätyyppi on sinun suosikkisi? Anna äänesi alla!