Kuvat: Upeita tyylitaitureita! Suomalaistähdet ja -bloggaajat edustivat tyylikkäinä Pariisin muotiviikoilla

Pariisin muotiviikoilla myös suomalaiset ovat päässeet edustamaan edukseen sekä catwalkeilla, että katsomossa. Heidät bongasimme!

Pariisin muotiviikot, joissa muotitalot ja muotisuunnittelijat esittelevät uusimpia mallistojaan medialle ja ostajille, on kerännyt muotitietoiset ja trendsetterit jälleen Carrousel du Louvren ja Grand Palaisin tietämille. Myös suomalaisia muodin edustajia on bongattu.

Esimerkiksi Vuosia nuoremmaksi -ohjelman meikkitaiteilija Piia Hiltunen, Suomen menestyneimpiin lukeutuva kenkäsuunnittelija Minna Parikka sekä hiustaiteilija Sanni Syd edustivat tyylikkäinä Pariisin muotiviikoilla, joissa esiteltellään tulevan 2016 vuoden kevään ja kesän muotia.

Piia Hiltusella nähtiin trendikäs septum-lävistyskoru, joiden ennustettiin olevan muotia vielä 2015 vuodenkin puolella. Minna Parikka puolestaan edusti hassuttelevalle tyylilleen uskollisesti vaaleanpunaisessa puvussa, olallaan herkullinen clutch-laukku.

Sanni Syd ja Piia Hiltunen sunnuntaina.




Style Plaza -muotibloggaaja Anna Sofia Pariisissa.

Bloggaajat In my ballerines - ja Avec Sofié ennen Pre Helsinki -esitystä.

Suomimuotia catwalkeilla

Maailman tärkeimmäksi muotitapahtumaksi lukeutuva Pariisin muotiviikko on tuonut jalansijaa myös suomalaiselle muodille.

Marimekko osallistui ensi kertaa Pariisin muotiviikoille kevät/kesä-mallistollaan, jonka suunnittelijana toimii Marimekon luova johtaja Anna Teurnell.

Jos et näe kuvaa, klikkaa tästä.

Suomalaissuunnittelija Tuomas Merikoski puolestaan esitteli Aalto International -merkkisen mallistonsa Pariisin muotiviikoilla.

Jos et näe kuvaa, klikkaa tästä.

Satu Maarasen lookit Pre Helsinki -esityksessä.


Pariisin muotiviikkoja vietetään 30.9.–7.10.2015.

Katso myös: Piia Hiltusen meikkivinkki

Marimekko Pariisin muotiviikoilla

Lue myös:

    Uusimmat