KUVAT: Julkkisten raju villitys: Sähäkkä hiusväri ei jätä kylmäksi

pastellitukat
Rita Ora, Nicole Richie ja Katy Perry ovat vain muutamia tähtiä, jotka värjäsivät tukkansa karkkiväreillä tänä vuonna.All Over Press/ MTV
Julkaistu 24.12.2014 20:29

Milja Haaksluoto

milja.haaksluoto@mtv.fi

Shokkivärjätty tukka oli vuoden 2014 isoin tukkatrendi – lue, miten kokeilet trendiä helposti ja edullisesti myös itse!

Pastellisävyt ovat olleet hiusmuodin trendi jo jonkin aikaa, mutta julkkikset vetävät muodin överiksi. Kuuminta hottia on nyt tukka, joka hehkuu sinisen tai kirkkaan pinkin kaltaisessa shokkivärissä. Kotimaisista kaunottarista esimerkiksi Paula Vesala ja laulaja Sanni ovat kokeilleet shokkivärejä, ja Jannika B puolestaan on tehnyt pinkeistä kutreista tavaramerkkinsä.

Jannika BJannika B ja tutut pinkit suortuvat.Lehtikuva

Ysäritrendin paluu?

Oikeastaan pinkki tukka on vanha juttu, jolla pop-laulajat ovat tavoitelleet huomiota jo 1990-luvulla. No Doubt -bändin noustessa suosioon 1990-luvulla Gwen Stefanillakin nähtiin sähäkän sininen polkkatukka. Entä muistatko vielä eurodanceyhtyeet kuten Paradisio ja Aqua?

Esimerkiksi poptähti Pink, teiniangstaava stara Avril Lavigne, Ozzyn tytär Kelly Osbourne ja laulaja Ashley Simpson suosivat pinkki kuontaloa vuosituhannen alkupuolella.

10.293881iGwen Stefanin tyylinäyte vuodelta 1998.Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press

Nykyinen villitys värjätä tukka karkkiväreillä saattaakin olla yhdistelmä ysäritrendien uutta tulemista ja pop-diivojen rakkautta shokkivärejä kohtaan. Rihannan, Nicky Minaj'n, Katy Perryn ja esimerkiksi Lily Allenin tyyliin ovat aina kuuluneet räväkät hiustyylit ja kameleonttimaiset tyylinmuutokset.

nickyNicky Minaj vuonna 2010.All Over Press

Nyt pinkkiä tukkaa havittelevat muutkin popparit. Erottautuvampaa alkaakin olla jo omassa luonnollisessa hiusvärissä pitäytyminen.

katy perryKaty Perry värjäsi vihreäksi.Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press

demi lovatoAll Over Press

demi lovato (1)Laulaja Demi Lovato vaihtoi pinkit hiukset sinisiin keväällä 2014.All Over Press

nicole richieNicole Richie on viihtynyt sähkönsinisissä hiuksissa jo pitkään.All Over Press

ritaoraRita Ora pastellipinkissä.All Over Press

rihannaRihanna kokeili pirteää pinkkiä keväällä 2014.www.akmgsi.com/All Over Press

lily allenLily Allen vaihtoi pinkin porkkanaan loppuvuodesta 2014.All Over Press

Kokeile trendiä hiusliiduilla!

Innostuitko shokkiväreistä, mutta värjääminen epäilyttää? Kokeile helppoa, edullista ja väliaikaista tukan värjäystä hiusliitujen avulla! Lapsekkaat liidut sopivat mainiosti My Little Pony -tukan toteuttamiseen vaikkapa uuden vuoden bileitä varten. Niitä saa hankittua sekä nettiliikkeistä että asustepuodeista. Katso bloggaaja Vanitycloudsin videolta, miten liitua käytetään!

Tuoreimmat aiheesta

Hiusvärit