Mainos

Kuvat: Jopa 11 metriä ihmishiusta – nämä naiset eivät koskaan leikanneet hiuksiaan

Pitkien, hulmuvien hiuksien ihailu ja romantisointi voivat kummuta viktoriaaniselta aikakaudelta asti. Molemmin puolin Atlantia ajateltiin, että naisten hiukset edustivat suuressa määrin naisen asemaa ja seksuaalisuutta. Ja mitä pidemmät hiukset, sen parempi.

Viktoriaanisella aikakaudella, 1837–1901, Englannin teollisen vallankumouksen ja britti-imperiumin huippukaudella, länsimaisten naisten hiukset näyttelivät suurta roolia.

Viktoriaaninen aikakausi yhdistetään usein ahdasmielisyyteen ja erityisen voimakkaaseen seksikielteisyyteen. Kuningaskunnan hallitsija kuningatar Viktoria (kautena 1837–1901) korosti siveellisyyttä, mikä näkyi moraali- ja estetiikkakäsityksissä.

Koska hieno nainen oli siveä, ulkonäköä ei saanut ehostaa kosmetiikalla: tämän vuoksi 1800-luvun keski- ja loppupuolen hiusmuodissa ei nähty mitään luonnotonta, kuten peruukkeja, hiusvärejä ja yletöntä toppausta. Hiuskoruja sai toki käyttää.

Tuohon aikaan hiuksia kiharrettiin ja koristeltiin jalokivin ja sulkakoristein  – kampaustyylit vaihtuivat tiuhaankin tahtiin korkkiruuvikiharoista tiukkoihin nutturoihin. Mutta yksi asia pysyi samana: hiuksia ei leikattu, ellei se ollut aivan välttämätöntä.

Tärkeä siirtymäriitti oli se hetki, kun murrosikäinen naisenalku alkoi pitää hiuksiaan ylhäällä  – ennen tätä ikää hiuksia piti pitää auki, palmikolla tai ne oli sidottu nauhalla. Kampauksen kiinnittäminen ylös kuvasti sitä, että tytöstä oli tullut nainen.

Uskonto-oppi vaikutti myös naisten hiustyyliin: vaateena oli, että hiukset oli joko peitetty tai nostettu ylös – eritoten silloin, jos nainen oli naimisissa. Se, että aikuisen naisen hiukset olivat vapaana, koettiin säädyttömänä, jopa syntisenä.

Keski- ja yläluokan keskuudessa rouvashenkilöiden hiukset olivat tärkeässä keskiössä: niiden uskottiin kuvastavan seksuaalisuutta ja olivat ensisijainen ilmaisu naiseudesta.

Köyhälistössä puolestaan pitkät hiukset olivat epäkäytännölliset huonon hygienian ja sairauksien keskellä. Monet naiset leikkasivat hiuksensa ja myivät ne paikallisille kampaamoille. Hiusten menettäminen kuitenkaan äitynyt ongelmaksi, sillä hiukset tuli muutenkin peittää.

Naisten hiuksia koskettivat myös tiukat säännöt, miten niitä tuli pitää ja peittää erilaisissa tilanteissa. Tämä johtui myös siitä, että naisten kasvot ja hiukset olivat lähes ainoat näkyvät osat: muutoin naisten vartalot oli pitkälti peitetty. Voisikin sanoa, että jollain tapaa hiukset olivat erogeeninen alue. Myös taiteessa – kirjallisuudessa, maalauksissa – keskityttiin naisten hiuksiin ja kuvailuun.

Hiukset kertovat myös luonteesta

Viktoriaaniseen aikaan myös uskottiin, että naisen luonteenpiirteitä pystyttiin tulkitsemaan hiuksista. Kiharahiuksisten naisten uskottiin olevan huomattavasti sulosieluisempia ja mukavampia kuin naisten, joilla oli suora tukka.

Pitkät, paksut ja vapaat hiukset puolestaan miellettiin seksuaalisuuteen: mitä pidemmät ja paksummat hiukset, sitä intohimoisempi nainen oli luonteeltaan.

Ehkäpä juuri tästä syystä naisia alettiin valokuvata sivulta ja takaa niin, että pitkät hiukset olivat vapaana pitkin selkää. Tällä myös haluttiin osoittaa, etteivät naiset tarvinneet keinotekoisia hiuslisäkkeitä tai -koristeita upean kampauksen takaamiseksi. Ei liene ihme, että tuohon aikaan hiuksista tuli lähes pakkomielle.

Seven Sutherland Sisters – aikansa muoti-ilmiö?

 Tästä kertonee myös tapaus Seven Sutherland Sisters, eli seitsemän Sutherlandin siskosta. Siskokset syntyivät Cambriassa, New Yorkissa köyhälle kalkkunafarmille. Perheen isä toimi myös esiintyjänä, laulaen ja musiikkia tehden, johon perheen tyttäret häntä kovasti kannustivat.

Mutta kuitenkin siskosten hiukset toimivat vetonaulana – tyttärien hiukset olivat jopa yhteensä 11 metriä pitkät. Pisimmät hiukset oli Victorialla, jotka olivat peräti 2,1 metriä pitkät – kun hän päästi hiuksensa vapaaksi, hiukset viistivät lattialla naisen perässä. Naomin hiukset olivat 10 senttiä paksut. Myös tyttärien lukumäärän, seitsemän, koettiin olevan pyhä, raamatullinen numero.

Niinpä perheen isä kehitteli hiustuotesarjan ja hiuksia kasvattavan "lääkkeen" vuonna 1882, jonka avulla muutkin voisivat saavuttaa yhtä upeat kutrit.  “It’s the Hair—not the Hat” toimi heidän iskulauseenaan. He kaupittelivat hiustuotteita vetoamalla siihen, että upeat hiukset tekivät naisista viehättävämpiä ja haluttavampia. Perhe tienasi huimia summia.

Perhe liittyi myös Barnum and Bailey's -sirkukseen kiertäen pitkin maata ja saivat osakseen suunnattomissa määrin julkisuutta. Ihmiset olivat niin kateellisia siskosten pitkistä hiuksista, että yrittivät saada napattua itselleen pienenkin palan naisten hiuskiekuroita muistoksi. Onkin esitetty, että nämä siskokset olivat ensimmäiset julkkikset, jotka toimivat malleina.

Pitkien hiuksien ihannointi kuitenkin lopahti, kun naisten elämäntyyli muuttui aktiivisemmaksi. Ensimmäisen maailman sodan aikana naiset työskentelivät tehtailla tai muissa toimissa, joissa pitkät hiukset olisivat olleet vain tiellä. Lyhyt polkkatukka ja löysemmät vaatteet tulivat muotiin, kun 1920-luku  muutti naisten asemaa ja ajattelumaailmaa: vuorossa oli flapper-aikakausi.

Lähteet: collectorsweekly.com, dailymail.co.uk, mashable.com, shsverkko.com

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.