Suomalaispelaajien Diogo Tomasin ja Juho Kilon edustama hollantilaisseura ADO Den Haag nousee ensi kaudeksi maan pääsarjaan Eredivisieniin.
Nousu varmistui 1–0 -voitolla Jong Utrechtista, vaikka kautta on jäljellä vielä kuusi kierrosta. Ottelun ainoasta maalista vastasi hollantilaishyökkääjä Evan Rottier.
Kilo pelasi Den Hagin keskikentällä voitossa täydet 90 minuttia. Huuhkajissakin urallaan pelejä kerryttänyt Diogo Tomas puolestaan seurasi pelin vaihtopenkiltä. Hän on jäänyt hollantilaisseurassa pienempään rooliin, eikä ole pelannut kolmessa viimeisessä joukkueen ottelussa.
Ottelun jälkeen Tomas astui kuitenkin esiin. Kulttipelaajan asemaan Den Haagissa noussut suomalainen marssi haastattelupisteelle aurinkolasit päässä ja sikari suussa.
– Olen kuka olen, Tomas vastasi kun ESPN:n toimittaja kysyi hänen saamastaan suosiosta.
Kun Tomasilta kysyttiin pelaako hän ensi kaudella seurassa, suomalaispelaaja päätti ottaa huikan oluttölkistä ennen vastausta.
– Tomas on jossain ensi kaudella, mutta emme tiedä missä Tomas on ensi kaudella, suomalaispelaaja hauskuutti toimittajaa ja joukkuekavereitaan.
Keskuspuolustaja pelaa toista kauttaan Den Haagissa. Hänellä ei ole sopimusta ensi kaudelle.
