Viljami Sinisalo on noussut suurseura Celticin ykkösmaalivahdiksi erikoisen pienellä huomiolla, kirjoittaa MTV Urheilun Ville-Veikko Valta.
Jalkapallossa mikään pelipaikka ei ole yhtä raadollinen ja yksinäinen kuin maalivahdin. Sen on saanut kokea aiemmin tällä kaudella muun muassa Tottenhamin Antonín Kinský, jonka virheet nousivat suurimmaksi puheenaiheeksi lontoolaisseuran romahduksessa Madridissa. Hän ei ole enää maalilla joukkueiden toisessa kohtaamisessa keskiviikkoiltana.
Toisin kuin kenttäpelaajien kohdalla, maalivahdeista vain toinen pelaa. Toisen osana on odottaa kärsivällisesti omaa tilaisuuttaan ja toivoa päivän kunnon osuvan kohdalleen harvinaisen näyttöpaikan tullen.
Näkökulmasta riippuen Kinský sai tuon himoitun mahdollisuuden tai hänet heitettiin susille Madridin Wanda Metropolitanolla Mestarien liigan pudotuspelikamppailussa Atléticoa vastaan. Joka tapauksessa tshekki sai astella pois kentältä 17 minuutin jälkeen 0–3-tilanteessa raskaiden virheidensä jälkeen.
Viljami Sinisalo lähti kuluvaan kauteen skottijätti Celticin riveissä selvänä kakkosvahtina. 24-vuotias suomalaisen edellä nokkimisjärjestyksessä oli konkari Kasper Schmeichel, Valioliigan mestaruuden voittanut Tanskan maajoukkuevahti.
Kausi eteni pitkään odotetusti: Sinisalo istui penkillä Skotlannin Valioliigassa yhtä joulun jälkeistä Livingston-ottelua, 4–2-voitto vieraissa, lukuun ottamatta.
Celticin kausi on ollut yhtä vuoristorataa: valmentaja on vaihtunut kolmesti, ja 74-vuotias Martin O'Neill on väliaikaisena päävalmentajana toista kertaa tällä kaudella. Samalla glagowlaiset ovat sahanneet sarjataulukossa edestakaisin, sisään ja ulos Skotlannin Valioliigan mestaruustaistelusta.
Kevään saapuessa myös Schmeichelin asemaa seurassa alettiin kysenalaistaa: 39-vuotiaan tanskalaisen heikot otteet maksoivat pisteitä. Maalilla nähtiin hidastunut, erikoistilanteissa maaliviivalle jähmettynyt ja jalalla pelatessa kankea Schmeichel.
Kannattajien ja median pitkään jatkuneen kritiikin jälkeen myös Martin O'Neill päätti viimein reagoida, kun Schmeichelin virheet Stuttgartia vastaan käytännössä maksoivat jatkopaikan Eurooppa-liigassa. Sinisalo asteli tolppien väliin toiseen osaotteluun saksalaisjoukkuetta vastaan 26. helmikuuta.
Sinisalo käytti paikkansa ja oli kentän paras pelaaja Celticin 1–0-voitossa Stuttgartissa.
Kärsivällisesti tilaisuuttaan odottaneen Sinisalon myötä Celticin puolustus on muuttunut huomattavasti aiempaa rautaisemmaksi. Nuori suomalaisvahti on käyttänyt kaikki Englannissa kertyneet oppinsa hyväkseen: hän pelaa jalalla palloa kuin moderni maalivahti, liikkuu laajaalla säteellä ja nousee korkeimmalle erikoistilanteissa.
"Olen ilman muuta sitä mieltä, että hän pelaa nyt loppukauden"

Aston Villassa ja Exeter Cityssä ennen kesän 2024 Celtic-siirtoaan marinoituneen hyvinkääläisen kylmäpäisyys on tehnyt seurassa vaikutuksen.
– Hän on niin rauhallinen, hän rauhoittaa koko joukkuetta. Sanoin hänelle ottelun jälkeen, että en usko hänen tietävän, miten iso helpotus se on, kun hän tulee ja poimii kulmapotkukeskityksen niin kuin hän tekee.
– Se vie niin paljon uhkaa pois, kun hän tekee niin. Hän oli loistava liikkeissään maaliviivalta. Hän tuli esiin ja hoiti muutamia vaarallisia palloja, Celticin puolustaja Liam Scales kiitteli tulikuuman Rangers-ottelun jälkeen.
Stuttgart-peli mukaan laskettuna Sinisalo on pelannut Celticin maalilla nyt viisi ottelua ilman tappiota. Liigassa 2–2-lukemiin päättynyt Rangers-tasuri on jäänyt ainoaksi pieneksi kauneusvirheeksi voittotilastoissa.
Syrjäyttämisensä jälkeen olkapäävammastaan kertonut Schmeichel saa hyvin todennäköisesti seurata kauden loput Celtic-ottelut sivusta kunnossa ollessaankin. Skotlannissa Sinisalon paikkaa ykkösenä pidetään jo sementoituneena.
– Olen ilman muuta sitä mieltä, että hän pelaa nyt loppukauden ja mielestäni hän on Celticin maalivahti jatkossa, Skotlannin entinen maajoukkuevahti Cammy Bell tuumasi BBC:n Scottish Football Podcastissa.
Tänä vuonna 40 vuotta täyttävän Schmeichelin sopimus Celticissä loppuu kesällä ja lähtö näyttää varmalta. Koko hienon uran paketoituminen nykyisen olkapäävaivan myötä ei sekään tunnu kaukaa haetulta.
Celticillä on siten edessään isoja päätöksiä, joihin Sinisalon loistavat otteet antavat apuja. Football Insiderin uutisen mukaan seura on jo muuttamassa suunnitelmiaan kesän suhteen nimenomaan Sinisalon esiintymisten vuoksi.
– Lähteiden mukaan "Bhoys" saattaa kääntyä etsimään (ykkösvahdin sijaan) uutta varamaalivahtia, jos Sinisalo jatkaa suorittamistaan.
Sinisalon nousun ohessa Celtic on hiljaa hilannut itsensä takaisin mestaruustaistoon: sensaatiomaisesti kärjessä läpi kauden keikkunut edinburghilainen Hearts on suurseurasta enää kahden pisteen päässä.
Suomen maajoukkueelle Sinisalon nouseminen suurseuran ykkösvahdiksi on takaamassa Huuhkajien lähes rikkumattoman huippuvahtiputken aina Antti Niemen ajoista asti.
Pitkään valtikkaa pitäneen Lukas Hradeckyn ja kakkosvahti Jesse Jorosen aikakaudella Suomelle on taustalla kasvanut Sinisalossa ja RCD Mallorcan Lucas Bergstömissä oivat perinteen jatkajat.

