Krista Pärmäkoskelta lupaava ennustus tulevaan

Krista Pärmäkoski: Taistelupäivä, minimitavoite täyttyi 1:44

Krista Pärmäkoski sivakoi parhaana suomalaisnaisena Rukalla maastohiihdon maailmancupin 10 kilometrin perinteisen hiihtotyylin väliaikalähtökilpailussa kuudenneksi. 55,5 sekuntia voittajasta, Norjan Therese Johaugista, jäänyt Pärmäkoski povasi, että hänen oma menonsa paranee jatkossa.

– Minimitavoite täyttyi. Toki hiihto oli jonkin verran takkuista. Olisihan se aina kiva hiihtää hyvällä tunteella, mutta tänään oli taistelupäivä. Eka kierros oli ihan ok, mutta saattoi olla napsun liian kova, ettei tullut vielä ihan loppuun asti. Mutta kyllä minä olen ihan tyytyväinen, Pärmäkoski summaili MTV Sportille.

Pärmäkosken mukaan hänen taktiikkanaan oli "hiihtää koko ajan kovaa".

– Vielä se ei tullut ihan loppuun asti. Uskon, että nyt kun ensi viikolla tästä vähän keventelee, meno on ihan erinäköistä, Pärmäkoski sanoi.

Pärmäkoski uskoo, että talven aikana Therese Johaugkin on kukistettavissa. Sunnuntaina Johaugin voittomarginaali toiseksi sijoittuneeseen Ruotsin Charlotte Kallaan oli 22,5 sekuntia.

– Hän (Johaug) kyllä osoitti, että on kovassa kunnossa. Varmasti hän oli ladannutkin näihin kisoihin tosi paljon. Toki ero seuraaviin oli aika iso, mutta ei minun mielestäni kuitenkaan mikään mahdoton. Tässä kauden mittaan se on otettavissa, Pärmäkoski kommentoi.

Miten Pärmäkoski on henkilökohtaisesti Johaugin paluun ottanut? Entä millaiset arvosanat hän antaa viikonlopun kisoilleen: lauantain sprintin vitossijalle ja sunnuntain väliaikalähdön kuutostilalle? Katso haastattelu kokonaisuudessaan ylälaidan videolta.

Alapuolen videoilla muiden suomalaisnaisten sekä Johaugin ja Kallan kommentteja.

Kerttu Niskanen: Vaikea avausviikonloppu 1:47

Laura Mononen: Pitää parempaan pystyä 1:54

Therese Johaug kehui suomalaisyleisöä 1:28

Charlotte Kalla tyytyväinen Rukan saldoon 0:31

Lue myös:

    Uusimmat