Libanon näyttää muodostuneen esteeksi Iranin, Yhdysvaltojen ja Israelin väliselle aselevolle.
Iran, Israel ja Yhdysvallat ovat julkisesti eri mieltä siitä, kuuluiko niiden yhdessä solmimaan aselepoon myös Libanonin pommittamisen lopettaminen.
Sen jälkeen, kun maat sitoutuivat kahden viikon tulitaukoon varhain keskiviikkona Suomen aikaa, Israel teki Libanoniin viime viikkojen rajuimman hyökkäyksensä.
Libanonin terveysministeriön alustavan arvion mukaan Israelin tekemissä iskuissa kuoli maassa keskiviikon aikana lähes 200 ihmistä ja haavoittui liki tuhat.
Vastauksena Libanoniin tehtyihin iskuihin ja aselevon rikkomiseen äärijärjestö Hizbollah ilmoitti varhain torstaina Suomen aikaa ampuneensa raketteja Israelia kohti.
Lue myös: Näin asiantuntija uskoo Iranin sodan jatkuvan
Välittäjämaana toimineen Pakistanin mukaan aselepo astui voimaan myös Libanonissa. Iran on samaa mieltä.
Sen sijaan Israelin mukaan aselepo ei koske Libanonia. Niin ikään Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vance on todennut, että Yhdysvallat ei ole kertaakaan sanonut Libanonin olevan osa aselepoa.
Vancen mielestä Iranin tulisi pitää kiinni aselevosta Israelin Libanoniin tehdyistä iskuista huolimatta.

