CIA piti Israelin suunnitelmaa "farssimaisena".
Helmikuun 11. päivä Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu tapasi Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin Valkoisessa talossa.
Netanjahulla oli yksi päämäärä: Ylipuhua Trump aloittamaan sota Irania vastaan.
Yhdysvaltalaislehti New York Timesin mukaan Netanjahu piti yli tunnin myyntipuheensa "itsevarman monotonisella" äänensävyllä.
Netanjahu myönsi, että riskejä on olemassa, mutta ne ovat pienempi uhka kuin olla tekemättä mitään.
Netanjahun mukaan Iranin ballististen ohjusten ohjelma voitaisiin tuhota muutamissa viikoissa, eikä heikentynyt iranilaishallinto pysty sulkemaan Hormuzinsalmea.
Israelin mukaan oli hyvin epätodennäköistä, että Iran pystyisi hyökkäämään amerikkalaiskohteita vastaan Lähi-idässä.
Helmikuun lopulla syttyneessä sodassa Iran pystyi sulkemaan Hormuzinsalmen, minkä lisäksi se hyökkäsi ohjuksilla ja drooneilla lukuisiin Lähi-idän valtioihin.
Yhdysvaltojen asevoimien komentaja Dan Caine sanoikin Israelin tyypillisesti maalailevan turhankin ruusuisia kuvia, koska he tietävät tarvitsevansa Yhdysvaltojen tuen.
Israelin tiedustelupalvelu Mossad myös uskoi, että Iranissa alkaisivat uudet mielenosoitukset ja oppositio voisi tehdä vallankumouksen. Näin ei ole tapahtunut.
"Farssimainen"
Israelin myyntipuheen jälkeen Yhdysvaltojen oma tiedustelu arvioi, miten realistinen Israelin suunnitelma oli.
Yhdysvallat piti mahdollisena, että ajatollah Ali Khamenei pystyttäisiin tappamaan ja Iranin kyky uhata naapureitaan saataisiin rajattua olemattomaksi.
