Kansallisteatterin uudesta sovituksesta antiikin Kreikan mytologisen Eurydiken ja Orfeuksen tarinasta odotettiin rajua ja sitä saatiin. Ennakkoon odotuksia nosti vieraileva ohjaaja, Yhdysvalloissa opiskellut, ukrainalais-liettualaisperäinen Yana Ross. Hän on kokenut kovia ja antaa sen näkyä.
Ross oli tv-toimittajana kuvaamassa New Yorkissa juuri sillä hetkellä, kun WTC:n kaksoistorneihin iskeytyi kaksi terroristien ohjaamaa lentokonetta syyskuussa 2001. Hoidettuaan uutiset aiheesta hän vaihtoi uutisjournalismin hitaampien ja syvällisempien arvojen pohdintaan. Nyt on kysymys naisen asemasta, rakkaudesta puolisoon ja omiin vanhempiin.
Näytelmän ensimmäisessä kohtauksessa Orfeus (Harri Nousiainen) istuu rennosti sohvalla, sepalus auki. Hänen morsiamensa Eurydike (Emmi Parviainen) keimailee alusvaatteisillaan, polvistuu Orfeuksen eteen ja ottaa suihin. Sen jälkeen hän pesee hampaansa. Molemmat toimet esitetään yhtä tavanomaisina.
Katsojaa on valmistanut tähän sievistelemättömään seksiin video, joka pyörii näyttämöllä ennen esityksen alkua: siinä kuvataan seksikohtausta suihkussa, rakasteluksi sitä ei voi sanoa, kyse on naimisesta, jossa naisen asema näyttää alisteiselta. Kuvaus on rajattu vyötärön yläpuolelle, mutta mitään ei jää epäselväksi.
Saako sanoa suihinotto?
Lieneekö Kansallisteatterin näyttämöllä ennen nähty mitään yhtä sievistelemätöntä. Tai ollaanko vihdoin niin kypsiä, ettei seksuaalisuutta tarvitse salata eikä sen käyttöä vallan välineenäkään kaunistella.
Kansallisteatterin tiedotteissa tai ohjaajan haastatteluissa ei puhuta suihinotosta ja runkkauksesta, jota Orfeus myöhemmin harrastaa. Ne on silti osoittavasti haluttu esittää, herättämään jotakin. Tässä tullaan testanneeksi yleisön ja kriitikoiden suorasanaisuutta, halutaanko puhua siitä, mitä konkreettisesti lavalla näytetään vai vain sen symbolimerkityksistä.
