PAM! PAM! PAM! 2000-luvun alkuvuosina Nurmon liikuntahallin peräkulmasta kuului pimeinä talvi-iltoina pauke, muistelee MTV Urheilun Matti Nyrhinen.
Nuori, hintelä miehenalku huhki tummat hiukset hiestä päälaelle liimautuneina. Hän otti kerta toisensa jälkeen vauhdin ja tempaisi toisesta päästä pyöristetyn keihään pressuun. PAM! Sitten nuorukainen keskusteli jokaista heittoa tiukasti valvoneen miehen kanssa. Ja taas haettiin vauhti ja heitettiin, yhä uudestaan ja uudestaan.
Vielä nuoremmat koltiaiset, milloin minkäkin pallopelin parissa, katselivat ihmeissään mitä muutaman kymmenen metrin pituisella juoksuradalla tapahtuu.
Tero Pitkämäki, valmentajansa Hannu Kankaan kanssa, vietti tunteja harjoitellen. Niin kuin huipulle tähtäävän urheilijan kuuluukin. Talviaikaan tehtävä heittoharjoittelu näyttää asiaan vihkiytymättömälle sivustaseuraajalle melko mitäänsanomattomalta, jopa järjettömältä. Tuolla lyhyellä juoksuradanpätkällä luotiin kuitenkin pohjat seitsemälle arvokisamitalille.
LUE MYÖS: Tero Pitkämäki herkistyi – väistyvältä mestarilta iso viesti nykyisille keihäänheittäjille: "Ei pidä koskaan unohtaa sitä puolta"
Areenat muuttuivat jossain vaiheessa isommiksi, mutta samat pienet asiat, joilla peruskivi oli valettu, pysyivät. Nuoresta pojasta kasvoi aikansa ykkösurheilija suomalaisten iloksi – maailman absoluuttiselle huipulle lähes 15 vuodeksi.
