Tero Pitkämäeltä valtava ilmoitus: huikea keihäsura päättyy tähän – "Tuntuu aika tyhjältä ja musertavalta"

Tero Pitkämäen hienon keihäänheittouran kirkkaimmat hetket 0:45
Tero Pitkämäen hienon keihäänheittouran kirkkaimmat hetket.

Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki päättää uransa. Maailmanmestari ilmoitti asiasta Kuortaneella maanantaina. 

Pitkämäki loukkasi tukijalkansa polven kesäkuussa 2018, eikä ole kilpaillut leikkauksen jäljiltä. Hän yritti kesällä kuntoutua ajoissa taistellakseen paikasta Dohan MM-kisoihin, mutta vihelsi pelin poikki elokuussa.

Ensi vuonna on kilpailukalenterissa Pariisin EM-kilpailut ja Tokion olympialaiset, mutta Pitkämäki ei ole niissä mukana. 

– Kyllä tässä on aika tyhjä olo tällä hetkellä. Se homma on tullut nyt päätökseen. Upea matka takana. Kiitos kaikille, jotka kannustivat, seurasivat ja olivat mukana. Kilpakumppanit olivat myös tärkeitä, Pitkämäki kommentoi. 

– Tätä voisi kuvailla surutyöksi, vaikka se oli minulle tiedossa, että tämä päivä tulee. Silti se tuntuu aika tyhjältä ja musertavalta. Onneksi keihäänheitto on vain urheilua, ja elämässä on aika paljon muutakin, hän lisäsi. 

Pitkämäki avasi myös lopettamisensa syitä. 

– Kokonaisuus ratkaisi. Pelkät olympialaiset eivät olleet riittävä syy, että olisin jatkanut vuoden. Minua on aina kiehtonut kilpailu ja kovien tuloksien tekeminen. Kun tuli itselle selväksi, etten tule enää pääsemään siihen kuntoon, mikä olisi itsellä tavoitteena, niin se innostus ja motivaatio keihäänheittoa kohtaan mureni siinä. Se on suurin syy päätökselle, Pitkämäki kommentoi. 

Ensi joulukuussa 37 vuotta täyttävä Pitkämäki saavutti urallaan seitsemän arvokisamitalia, kirkkaimpana maailmanmestaruus vuonna 2007. Arvokisadebyyttinsä hän teki Ateenan olympialaisissa 2004. 

Lue myös:

    Uusimmat