Kommentti: Lomakausi on loppu ja ruuhkat palasivat – tyhmyys tiivistyy

Valtaosa ihmisistä on lomansa lusinut. Tämä näkyy väistämättä myös päivittäisessä liikenteessä. Työmatkaan kuluu taas selkeästi enemmän aikaa kuin kesällä. Mökkikauden vielä jatkuessa, perjantaisin pääkaupunkiseudulta pois johtavien pääväylien liikennemäärät ovat hurjia – samoin sunnuntai-iltaisin, kun mökkiläiset palaavat takaisin sorvin ääreen.

Ruuhkat ovat varmasti pahimmillaan täällä pääkaupunkiseudulla. Mietin usein huvittuneena käytettyäni 20 minuutin työmatkaan vähän toista tuntia, aikoja, jolloin tein liikenneopettajan töitä Porissa. Oppilaat eivät halunneet ajotunteja neljältä tai viideltä, koska pelkäsivät ”ruuhkassa” ajamista. Porin ”ruuhka” tarkoitti käytännössä sitä, että Mikonkadulla saattoi liikennevaloihin pysähtyä viisikin autoa peräkkäin. "Ruuhka" käsitteenä on siis varsin vaihteleva ja suhteellinen.

Ruuhkassa seisominen ärsyttää kaikkia

Valehtelisin, jos väittäisin itse nauttivani ruuhkista. En todellakaan. Ihmisen on henkisesti huomattavasti parempi asua pikkukaupungissa, jossa työmatkaan vilkkaimpaankin aikaan kuluu usein enintään 15 minuuttia. Kaikki eivät kuitenkaan voi asua pikkukaupungeissa, koska työt ovat täällä ruuhkasuomessa. Ongelman kanssa on siis opittava elämään.

Itse en ole ainoa, jota ruuhkassa nököttäminen korpeaa. Paikallaan seisominen syö aika ajoin jokaista ratin takana istuvaa miestä ja naista rotan lailla – suorastaan jäytää. Välillä näkee, että ruuhkaketutus purkautuu hetken mielijohteesta ajattelemattomana hölmöilynä, jonka seuraukset saattavat olla lopullisia. Tässä muutama esimerkki omilta työmatkoiltani tällä viikolla:

Matkustaja pois kyydistä nopeasti

Mies on aamuruuhkassa jättämässä vaimoaan pois kyydistä. Koska liikenne seisoo, päätyy pariskunta ratkaisuun, että nainen hyppää autosta ulos vasemmanpuoleisella kolmesta samaan ajosuuntaan menevästä kaistasta.

Ajatuksena lienee se, ettei miehen tarvitse vaihdella kaistoja päästäkseen tien oikeaan reunaan pudottamaan puolisoaan kyydistä. Näin ajatellaan nopeutettavan omaa etenemistä. Todettakoon vielä, että tätä näkee päivittäin eli kyse ei suinkaan ole yksittäistapauksesta.

Moottoripyörällä ei tarvitse seisoa ruuhkissa! Ei vai?

Iltapäivällä töistä kotiin jonottaessani säpsähdän, kun oman autoni ja viereisellä kaistalla seisovan auton välistä singahtaa moottoripyörä vähintään 40 km/h nopeudella. Tietenkään moottoripyörä ei saisi ajaa kaistojen välissä vaan sitä tulisi kuljettaa kaistalla, kuten autoakin.

Mielessäni käväisi, että onneksi tällä kertaa kukaan ei päättänyt hypätä ulos autosta pelkääjän paikalta, kuten töihin mennessäni. Olisi tullut rumaa jälkeä, kun moottoripyöräilijä olisi ruhjoutunut yllättäen eteensä auenneeseen oveen.

Saatan myös vain kuvitella, missä kunnossa olisi kyseisessä tilanteessa ollut oven avannut käsi. Moottoripyöräilijällä ei ole tällaisessa tilanteessa mitään mahdollisuuksia väistää.

Katse munissa

Ruuhkassa seisoessani kiinnitän usein huomiota ympärillä olevien autojen kuljettajiin. Lähes poikkeuksetta kaikkien katse on autossa sisällä, yleensä vaihdekepin tienoilla tai omassa haarovälissä. Ei tarvitse olla mikään Einstein ymmärtääkseen, että älypuhelimiaan kuljettajat siellä hautovat ja nyhräävät.

Valitettavan usein, jonon nytkähtäessä auton mitan eteenpäin, kuljettajan katse jää edelleen älypuhelimeen. Tämä aiheuttaa yleensä sen, että takana ajava kuljettaja hermostuu ja alkaa huudattaa äänimerkkiä, jonka seurauksena älypuhelimen lumoissa oleva kuljettaja siirtää hätäpäissään autoaan eteenpäin. Kun jono taas pysähtyy, on peräänajo enemmän kuin todennäköinen. Siinä sitten sopii miettiä, oliko tilapäivitys somessa tai vaikkapa sähköpostien lukeminen niin tärkeää ja kiireellistä, että homma kannatti hoitaa näin?

Olen myös useasti miettinyt, että mitäpä, jos tällaisella hetkellä, joku päättäisi hypätä pois viereisellä kaistalla olevasta autosta aiemman esimerkkini tavoin. Se jäisi tältä kännykkää munissaan räpläävältä monitaiturilta todennäköisesti huomaamatta ja kävelytila saattaisi jäädä sangen ahtaaksi. Todettakoon myös tasa-arvon nimissä, ettei kännykän räplääminen ajaessa tai ruuhkassa seisottaessa todellakaan näytä edellyttävän äsken mainitsemiani killuttimia vaan kyllä siihen usein näyttävät myös naiset sortuvan.

Entäpä sitten, kun jonon liikkuessa hitaasti katse on kännykässä ja auto huomaamatta ajautuu lähemmäs kaistaviivaa. Homma saattaa olla tuttua ja hallussa, kunnes erään kerran samanaikaisesti kaistaviivaa pitkin puikkelehtii se kiireinen ja ajattelematon motoristi, josta jo aiemmin kerroin.

Ruuhka tekee ihmisestä kekseliään

Ruuhkassa ihminen on perhanan kekseliäs. Hän ajattelee, että näppärästi voin kääntyä linja-autopysäkille, kaistojen väliin tai jopa täysin eri suuntaan menevältä kaistalta jouduttaakseni menemistäni.

Sillä, että ajaa risteyksen tukkoon muilta, ei koeta olevan väliä, kunhan vain itse ollaan muutamia sekunteja aiemmin perillä.

Vastaavasti, jos oma kaista ei satu vetämään, lähdetään pujottelemaan kaistalta toiselle, jopa moottoritiellä.

Ruuhka ei muuta sitä tosiasiaa, että meillä on olemassa liikennesäännöt, joita on noudatettava.

Taustalla itsekkyys ja oman edun tavoittelu

Oletko lukiessasi tullut ajatelleeksi, mikä yhdistää asioita, joista olen edellä vaahdonnut? Minä autan vastaamisessa: itsekkyys, oman edun tavoittelu, omaan napaan tuijottaminen tai oma kiire.

Tällainen minäminäminä-asenne ei vaan liikenteessä toimi. Jotta liikenne sujuisi turvallisesti, sujuvasti ja joustavasti, kuljettajien tulisi noudattaa yhteisiä pelisääntöjä ja asettaa muiden etu oman edun edelle – myös ruuhkassa.