Turvallisuussalaisuuden paljastamisesta syytetyt veljekset sanoivat kuulusteluissa halunneensa antaa kansalaisille tietoa Suomen tunneleista.
Helsingin käräjäoikeudessa alkoi tänään tiistaina oikeudenkäynti niin kutsutussa tunnelisotajutussa. Netissä salaliittoteorioita levittäneitä kaksosveljeksiä syytetään turvallisuussalaisuuden paljastamisesta.
Mikko Vapa, toinen turvallisuussalaisuuden paljastamisesta syytetyistä kaksosveljeksistä, kertoo tulleensa "tunnelitietoiseksi" vuonna 2019.
Esitutkintapöytäkirjan mukaan Vapa ryhtyi ensin seuraamaan kansainvälisiä tunnelibloggaajia.
– Olen jo pikkupojasta eli noin 15-vuotiaasta saakka ihmetellyt metsässä kulkevaa maahan päättyvää sähkölinjaa ja noin neljä vuotta sitten löysin tunneleihin liittyvät tunnelibloggausvideot sekä Twitterin asiaan liittyvät hashtagit (aihetunnisteet). Näiden perusteella ymmärsin, että miten maanalainen toiminta pyörii ulkomailla. Samalla havaitsin, että tunneliverkostosta tehdyt kartat ovat huonoja, Vapa, 48, sanoi poliisin kuulusteluissa.
Vapa kertoi, että "ihmiset alkoivat kyselemään ja vaatimaan tietoa Suomen tunneliverkostosta", jolloin hän päätti veljensä Marko Vapan kanssa ryhtyä kartoittamaan sitä.
– Kartoitimme ensimmäisenä Lapin tunnelikartan veljeni Markon kanssa. Tämä ensimmäinen tunnelikartta julkaistiin Rovaniemen Jukolan viestissä vuonna 2021. Näitä karttoja painettiin muistaakseni sata kappaletta.

