Poliisi hätyytti pois onnettomuuspaikalle seteleitä keräämään tulleita ihmisiä kyynelkaasulla.
Etelä-Amerikan Boliviassa seteleitä kuljettanut sotilasrahtikone on syöksynyt laskeutuessaan maahan. Paikallisen Unitel-uutiskanavan mukaan kuolleita on ainakin 20.
Onnettomuus tapahtui paikallista aikaa perjantaina lähellä maan pääkaupunkia La Pazia.
Lisäksi ainakin lähes kolmenkymmenen ihmisen raportoidaan loukkaantuneen. Toistaiseksi ei ole tiedossa, mikä aiheutti onnettomuuden. Silminnäkijöiden mukaan onnettomuuden aikaan oli kuitenkin "petollinen" sää, satoi rankasti ja salamoi.
Puolustusministeriö on kertonut aloittavansa tutkinnan onnettomuudesta.
Uutistoimisto AFP:n mukaan paikallisen median julkaisemasta kuvamateriaalista käy ilmi, että kone suistui kiitotieltä El Alton kansainvälisellä lentokentällä ja syöksyi kujalle murskaten ainakin yhden auton. Lentokentän toiminta keskeytettiin turman vuoksi.
AFP:n mukaan paikallismedian julkaisemassa videomateriaalissa näkyi myös, kuinka poliisi käytti kyynelkaasua häätääkseen pois ihmisiä, jotka lähestyivät onnettomuuspaikkaa kerätäkseen koneen kuljettamia seteleitä.
Myöhemmin viranomaiset sytyttivät setelit tuleen nuotiossa onnettomuuspaikalla.
Puolustusministeriö sanoi tiedotteessa, että koneessa kuljetetuissa rahoissa ei ole virallisia sarjanumeroita, joten niitä ei voi laillisesti käyttää. Ministeriön mukaan rahojen kerääminen, hallussapito tai käyttö on rikos.