Myös Suomi ja suomalaiset yhteydet mainitaan niin sanotuissa Epstein-tiedostoissa.
"Minulla on sinulle ystävä tavattavaksi. Hän on Suomesta, vanhemmat asuvat Floridassa. 5’11 [180 cm], blondi ja todella söpö."
Seksuaalirikoksista tuomitulla yhdysvaltalaisella Jeffrey Epsteinillä oli kytköksiä myös Suomeen. Yhteydet paljastuvat viime viikolla julkaistuista uusista Epstein-tiedostoista.
Suomi ei ole pääosassa materiaalissa. Suomi mainitaan noin 700 asiakirjassa. Vertailun vuoksi Yhdysvaltojen nykyinen presidentti Donald Trump mainitaan noin 15 000 asiakirjassa.
Uudet julkaistut asiakirjat ovat johtaneet poliittisiin sotkuihin ja eroamisiin muun muassa Britanniassa ja Norjassa. Kuka tahansa voi selata asiakirjoja Yhdysvaltojen oikeusministeriön sivuilla.
Espteinin puoliso Ghislaine Maxwell on tuomittu 20 vuoden vankeusrangaistukseen alaikäisten tyttöjen värväämisestä Epsteinin hyväksikäytettäväksi.
Epstein itse kuoli vuonna 2019 vankilasellissään. Ensimmäistä kertaa Epstein pidätettiin epäiltynä alaikäisten tyttöjen hyväksikäytöstä jo 2000-luvun alussa ja uudestaan kesällä 2019.
Hän sai syytteet alaikäisten tyttöjen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seksikaupasta. Alaikäisiä uhreja oli ainakin 36. Epstein kiisti syyllisyytensä.



