Leijonien olympiamatkalla loukkaantunut Mikko Rantanen ei todennäköisesti ole palaamassa Dallas Starsin kokoonpanoon suunnitellussa aikataulussa.
Rantanen jäi sivuun Milanon olympialaisten pronssiottelusta alavartalovamman takia. Hänen palatessaan Pohjois-Amerikkaan hänen NHL-seuransa Dallas Stars arvioi, että suomalaistähti on takaisin kokoonpanossa noin kahden viikon kuluessa.
Nyt Rantasen tilanteesta kuuluu kuitenkin huolestuttavaa tietoa. Asiasta kertoo TSN:n ja The Athleticin toimittaja Pierre LeBrun.
– Kuulin myös, että Rantanen on todennäköisesti sivussa pidempään kuin kaksi viikkoa, LeBrun kirjoitti viestipalvelu X:ssä.
Lue myös: Mikael Granlund yhä sivussa – taustalla olympialaisten törkytemppu
Starsin päävalmentaja Glenn Gulutzanilla oli uutta tietoa Rantasen loukkaantumisesta.
– Olen optimistinen, että hän palaa takaisin parissa viikossa, Gulutzan totesi Dallas Morning Newsille.
– Se oli vähän friikki loukkaantuminen. Siinä ei ollut mitään likaista. Luullakseni se tapahtui, kun joku kaatui hänen päälleen Kanada-ottelussa, kun peliä oli jäljellä kolme tai neljä vaihtoa. Toivon vain, että hän toipuu nopeasti.
– Mikko on sellainen kaveri, että hän tekee kaiken mahdollisen saadakseen itsensä täyteen kuntoon. Hän miettii 24/7, mitä hän voi tehdä valmistaakseen itsensä seuraavaan peliin, joten tiedän, että hän tekee kaikkensa toipuakseen tästä loukkaantumisesta mahdollisimman nopeasti. Toivottavasti saamme hänet pian takaisin, koska hänen myötä meiltä puuttuu paljon, Gulutzan jatkoi.
Vielä vakavampi isku Starsille on Tyler Seguinin kauden päättyminen polvivamman takia. Seguin on ollut sivussa tositoimista joulukuusta lähtien. Seura ilmoitti alun perin, että tähtihyökkääjän tilaa tutkaillaan uudelleen olympiatauon jälkeen.
Onni onnettomuudessa on, että Stars voi nyt käyttää hänen palkastaan vapautuneet 9,85 miljoonaa dollaria loppukauden vahvistuksiin ennen ensi perjantaina sulkeutuvaa siirtorajaa.
Juttua päivitetty klo 8.06: Lisätty päävalmentaja Gulutzanin kommentit Rantasen loukkaantumisesta.

