Kokeilussa Sony SBH90C -kuulokkeet: Tuoteryhmänsä kärkikastin kuulokkeet monipuolisilla ominaisuuksilla
Sony julkaisi alkusyksystä uudet langattomat SBH90C -kuulokkeet, joiden lupaillaan tarjoavan muihin nappikuulokkeisiin verrattuna kirkkaampaa äänenlaatua sekä monipuolisia käyttömahdollisuuksia.
Kuulokkeet ovat saatavilla mustina ja valkoisina. Julkaisunsa aikaan 190 euroa maksaneet kuulokkeet saa nyt omakseen jo muutamia kymppejä halvemmalla, mutta lunastavatko ne valmistajansa asettamat odotukset?
Hyvää Sony SBH90C -kuulokkeissa
- Loistava äänenlaatu. Äänenlaatu lienee useimmille kuulokkeiden ykkösominaisuus, ja sen kanssa Sony on onnistunut hienosti. Etenkin bassotoisto on kuulokkeiden pieni koko huomioon ottaen mainiolla tasolla ja pärjää kyllä vertailussa kookkaammille sankakuulokkeillekin.
- Simppeli käyttöönotto. Kuulokkeet voi yhdistää puhelimeen joko Bluetoothilla tai vielä vikkelämmin NFC-yhteyden avulla. Prosessi on mutkaton, ja pakkauksen opastevihkonen auttaa tarvittaessa.
- Monipuoliset painikkeet. Niin musiikintoiston hallinta kuin puhelutoiminnotkin onnistuvat helposti. Lisäksi mukana on LED-valo, joka kertoo muun muassa akun varauksesta.
- Laadukas ja tukeva rakenne. Kuulokkeiden kaulalle asetettava osa on valmistettu silikonista, ja se takaa sen, etteivät kuulokkeet pääse vahingossa luiskahtamaan maahan. Vankalta tuntuva rakenne kestää varmasti kulutusta, eikä kuulokkeiden rikkoutumisesta tarvinne kantaa huolta.
Huonoa Sony SBH90C -kuulokkeissa
- Ei värinätoimintoa. Monissa langattomissa kuulokkeissa on tätä nykyä värinätoiminto, joka kertoo esimerkiksi tulevista puheluista. Sonyn kuulokkeet ilmoittavat puheluista sen sijaan pirisevällä äänihälytyksellä.
- Vain yksi laite kerrallaan. Sony SBH90C -kuulokkeet ovat yhdistettävissä vain yhteen älylaitteeseen kerrallaan. Erikseen esimerkiksi työpuhelinta oman rinnalle käyttävälle tämä voi olla ongelma.
Langattomien nappikuulokkeiden kärkikastia
Sonyn SBH90C-kuulokkeet soveltuvat mainiosti jokapäiväiseen käyttöön, ja myös kompakti koko helpottaa käyttöä päivän aikana. Kuulokkeita voi käyttää joko langattomasti tai vaihtoehtoisesti mukana toimitettavalla USB-C-kaapelilla, jolloin käyttöön saa entistä laadukkaamman Hi-Res-äänen. Langallisesti kuunneltaessa äänenlaatu paranee, mutta kovinkaan suuri ero ei ole. Tämä johtuu kuitenkin enemmänkin langattoman äänen hyvyydestä kuin Hi-Res-äänen huonoudesta – äänenlaatu on toistotavasta riippumatta huippuluokkaa.
Sonyn kuulokkeet ovat kaikin puolin korkealaatuiset, eikä niitä käyttävä joudu varsinaisesti karsimaan mistään. Sony lupailee tuotteelle 7,5 tunnin akunkestoa musiikkia toistettaessa ja 9 tunnin puheaikaa. Ilahduttavasti lupaukset pitävät jotakuinkin kutinsa, minkä lisäksi kuulokkeiden lataaminen onnistuu myös kuunneltaessa. SBH90C:lle ei ole saatavilla erillistä lataavaa koteloa, kuten monille pienemmille nappikuulokkeille, mutta niiden lataaminen onnistuu verkkovirran lisäksi suoraan älypuhelimesta mukana toimitettavalla latauskaapelilla. Akku täyttyy lataustavasta riippumatta noin kahdessa tunnissa.
Kuulokkeissa on äänenvoimakkuusnäppäimet, virtapainike sekä erillinen monitoiminäppäin. Viimeksi mainitulla onnistuvat puheluun vastaaminen tai sen lopettaminen, musiikin toiston ohjaaminen kappaleen valitsemisineen sekä Google Assistant – tai Siri-virtuaaliavustajan aktivoiminen. Yhden monitoimipainikkeen sijaan kaulaosaan olisi toki mahtunut useampikin painike, mikä olisi tehnyt käytön opettelemisesta nopeampaa. Nyt yksi painike hoitaa useampaa roolia, ja esimerkiksi kappaleen vaihtamiseksi on samaa nappia paineltava useaan otteeseen.
Kuten jo todettua, onnistuu kuulokkeiden käyttäminen joko langattomasti tai langallisesti USB-C-liitännän kautta. Useimmat nykypäivän älypuhelimet sisältävät jo USB-C-liitännän, mutta monilla on yhä käytössä myös Micro-USB-laitteita. Sony SBH90C -kuulokkeiden mukana toimitetaan kuitenkin vain USB-C-kaapeli, eikä siis myöskään esimerkiksi erillistä 3,5 millimetrin kuulokeliitäntäpiuhaa.
Tyyris hinta mietityttää, kannattaako ostos?
Sony SBH90C -kuulokkeet ovat kokonaisuutena varsin laadukkaat. Julkaisun yhteydessä asetettu 190 euron hinta on kuitenkin sen verran korkea, että muitakin hyviä vaihtoehtoja on tarjolla. Äänenlaatu on monissa edullisemmissakin kuulokkeissa tänä päivänä sen verran korkealla tasolla, että ostopäätöstä kannattaa harkita tarkkaan.
Sonyn osaaminen äänentoistossa kuitenkin näkyy – ja tietenkin myös kuuluu. Ääni musiikkia kuunneltaessa on todella puhdas ja kappaleet tyylilajista tai taajuudesta riippumatta kuulostavat erittäin miellyttäviltä. Ilahduttavasti myös basso kumisee nappikuulokkeiden kokorajoituksista huolimatta vakuuttavasti. Langaton toisto on huippuluokkaa, ja langallinen Hi-Res-ääni parantaa kokemusta entisestään. Toisaalta, tässä hintaluokassa laatua sopii toki odottaakin.
Teknologian hinnat laskevat nopeasti, ja myös Sonyn kuulokkeet ovat tällä hetkellä saatavilla jo alle 150 eurolla. Mikäli laadukkaat nappikuulokkeet loistavalla äänenlaadulla ja mukavalla akunkestolla ovat hakusessa, ei Sonyn SBH90C-kuulokkeiden ostoa varmasti joudu katumaan.
Uusimmat
-
23:24
Susi haavoitti koiraa Jämsässä – poliisi pyytää ilmoittamaan susihavainnoista hätäkeskukseen
-
23:17
Merellä ja Saimaalla tuulee navakasti, varoittaa Ilmatieteen laitos
-
23:08
Venäjän armeijan väitetään torjuneen ohjushyökkäyksen Sevastopolissa – MTV seuraa sotaa
-
23:00
Ihmisiä kuollut ja haavoittunut polttoainevaraston räjähdyksessä Vuoristo-Karabahissa
-
22:52
Arnold Schwarzeneggeriltä, 76, video leikkauksen jälkeen – se on kovaa nähtävää
-
22:21
Paha rimanalitus tv-lähetyksessä: mautonta puhetta Michael Schumacherista
-
21:55
Ensitreffit alttarilla -osallistujat pääsevät haistelemaan puolisoehdokkaidensa ominaistuoksuja – Töllötuomarit: "Entä jos haisee hieltä?"
-
21:54
Perintöverolle esitetään pidempää maksuaikaa, mutta korko olisi jopa 11 prosenttia – "Se on täysin kohtuuton"
-
21:41
Unkarin pääministeri: "Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi ei ole kiireellistä"
-
21:24
Kiinan mediaväite: Pohjois-Korea sallimassa maahantulon vuosien koronaeristyksen jälkeen
-
21:01
Ranska haluaa EU:lta päivämäärät uusien bensiiniautojen myynnin lopettamiselle
-
20:55
Maajussi-Kallen pilvilinnat romahtivat, kun ihastus ei kiinnostunutkaan – Töllötuomarit: "Tällainen tilanne on ihan hirveä"
-
20:45
Spede-elokuvan ohjaaja luuli lapsena, että "spede" on haukkumasana, nyt hän sai tehdä surumielisen teoksen viihteen ristiriitaisesta suurmiehestä
-
20:41
Sebastian Vettelistä leviää huima huhu – MM-sarjassa kovat kiikarissa
-
20:15
Amerikkalaisnainen pudotti älykellonsa ulkohuussiin ja "päätti mennä perään" – näin siinä sitten kävi
-
20:00
Salkkarit-hahmon uusi elämä paljastuu: "Mitä sinua tunnen..."
-
19:39
Asuntojen paperiset osakekirjat jäävät historiaan – kymmenillä tuhansilla taloyhtiöillä on enää hetki aikaa toimia
-
19:33
"Mitä ihmettä teet?" huusi teinityttö, kun yllätti äitinsä sängystä 14-vuotiaan kaverinsa kanssa – nainen vetosi vilkkaaseen unimaailmaan
-
19:26
Tulinen puheenvuoro – WRC-tallipomo perää jättimuutosta: "Se pitäisi lopettaa kokonaan"
-
19:06
Täyskäännös! Tunteita kuumentanut toiminta sallitaan SM-liigan huippuottelussa
-
Lataa lisää