Koira loukussa hylätyn tehtaan katolla jo yli vuorokauden – eläin kurkistelee hurjan pudotuksen reunalta

Koira jäi loukkuun hylätyn tehtaan katolle: ollut siellä jo yli vuorokauden 0:45
Video: Koira jäi loukkuun hylätyn tehtaan katolle Yhdysvalloissa

Koira jäi loukkuun hylätyn tehtaan katolle Yhdysvalloissa. Toistaiseksi pelastussuunnitelmaa ei ole, koska rakennukseen on liian vaarallista mennä sisälle.

Koiraa ei mediatietojen mukaan ole onnistuttu pelastamaan, vaikka tilanteesta on ilmoitettu viranomaisille. Tapauksesta uutisoi CNN. Viranomaisten mukaan rakennukseen on liian vaarallista mennä sisälle.

– Rakennus ei ole vakaa, eikä hyvin valaistu. Siellä on reikiä lattiassa, joita me kutsumme ”ihmisansoiksi”. Siellä on monia paikkoja, joissa joutua pulaan, palokunnasta kommentoidaan.

Tiedossa ei ole, kuinka koira alun perin pääsi Illinois'n osavaltiossa sijaitsevan tehtaan katolle. Se on kuitenkin tiettävästi ollut katolla jo reilusti yli vuorokauden. Poliisi on saanut useita ilmoituksia koirasta.

Tehdas on seisonut tyhjillään vuosien ajan

Tehdas on seisonut tyhjillään vuosien ajan, ja rakennuksen tulevaisuus on edelleen epäselvä.

– On ikävää, että se on vielä siellä, se on ruma näky, sanoo paikallinen asukas Virginia Russo.

Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto poisti hylätystä tehtaasta suuren määrän asbestia vuonna 2017. Rakennuksen omistaja ei hävittänyt sitä asianmukaisesti ja istuu tällä hetkellä tuomiota.

Tehtaaseen on pääsy kielletty turvasyistä

Ympäristönsuojeluvirasto ei päästä ketään sisälle tehtaaseen ilman erityisvarusteita. Kielto ei kuitenkaan pidättele kaikkia.

– Yleensä hylättyihin rakennuksiin ei tule sähköä, joten ihmiset sytyttävät tulen pysyäkseen lämpimänä. Kun näin tapahtuu, meidän täytyy reagoida tilanteeseen, mikä laittaa työntekijämme vaaraan, palokunnasta kerrotaan.

Lähde: CNN

Lue myös:

    Uusimmat