Järkyttynyt Jade luuli löytäneensä lattialta Lenny-koiran nenän – lähempi tarkastelu paljasti hervottoman totuuden: "Tarvitsen oluen tai kymmenen"

Haaveissa oma koiranpentu? Ota nämä asiat huomioon koiranpennun hankinnassa 10:35
Videolla muistutetaan asioista, jotka koiranpennusta haaveilevan tulisi ottaa huomioon.

Englantilainen Jade sai sätkyn luultuaan koiran nenän pudonneen pois.

Englantilainen Jade Murray oli vahtimassa äitinsä Lenny-koiraa, kun jokin lattialla kiinnitti hänen huomionsa. Koska Jadella ei ollut aavistustakaan siitä, mikä tuo asia oli, hän nappasi Lennyn pois sen luota tutkiakseen tilannetta tarkemmin, uutisoi Mirror.

– Katsoin lähempää vain huomatakseni, että se oli sen nenä, joka oli pudonnut pois ja vanin makasi siinä lattialla. Sen oikea nenä oli lattialla, hitto vie, Jade kertaa kauhun hetkiään Facebook-päivityksessään.

Nuori nainen kertoo alkaneensa panikoida ajatellessaan, ettei Lenny pääsisi enää mielipuuhiinsa, nimittäin nuuhkimaan pissaa lenkeillään. Lisäksi Jaden mielessä kävi, miten hän selittäisi asian äidilleen.

– Ajattelin, että koiraa varmaan sattuu, mietin myös, että kuinka ihmeessä kerron äidilleni, että ollessaan minun hoidossani koiran nenä on onnistunut putoamaan pois, Jade kertoo.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä

"Tarvitsen oluen tai kymmenen"

Lopulta nainen kertoo keränneensä sen verran rohkeutta, että nosti nenän lattialta. Helpotuksekseen hän tajusi tässä vaiheessa, että kyse oli todellisuudessa Lennyn pehmolelultaan irti purema nenä, eikä suinkaan ranskanbulldoggin oma.

– Lennyn nenä toimii täydellisesti ja on täysin kiinnitettynä sen naamaan, mihin se kuuluukin, helpottunut Jade nauraa.

– Tarvitsen oluen tai kymmenen tuon paniikkihetken jälkeen, hän päättää huippusuositun päivityksensä.

Jaden hillittömään väärinkäsitykseen on reagoitu yli 252 000 kertaa, kommentteja on ropissut yli 94 000 ja päivitystä on myös jaettu eteenpäin yli 114 000 kertaa.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Lue myös:

    Uusimmat