Volvo XC60 on ollut valmistajalleen hittituote ja auton myynti on kasvanut jokaisena vuonna sitten 2008 tapahtuneen ensiesittelyn. Nyt kasvupaineet siirtyvät seuraavalle sukupolvelle.
Tykkäsimme
- Mukavuudesta
- Laatuvaikutelmasta
Emme tykänneet
- Tunnottomasta ohjauksesta
- Vaihteiston ajoittaisesta viivyttelystä
Hinta alkaen 54 995 €
Koeajoauto 99 690 €
Volvo esitteli ensimmäisen keskikokoluokkaan sijoittuvan katumaasturi XC60:n vuonna 2008. Se tuli markkinoille sopivaan aikaan katumaasturibuumiin nähden. Mallin myynti on kasvanut joka vuosi sen elinkaaren ajan, mikä ei ole kovin yleistä automaailmassa. Yhdeksän vuoden aikana maailmanlaajuisesti XC60:tä on myyty hieman vajaa miljoona kappaletta.
Volvon historiassa alkoi uusi vaihe, kun ruotsalaisvalmistaja päätyy vuonna 2010 kiinalaisen Geely Holdingin omistukseen. Tämä aiheutti varmasti osassa asiakkaista kauhukuvia, mutta nämä osoittautuvat varsin nopeasti turhiksi. Volvon tuotekehitykseen on panostettu valtavasta vuodesta 2010 lähtien, ja ensimmäiset tulokset nähtiin XC90:n muodossa vuonna 2015. Uusi malli perustui täysin uudelle modulaarisella SPA-pohjalevylle. Kenties merkittävimpinä kilpailutekijänä pohjalevyn suunnittelussa oli alusta lähtien huomioitu hybriditekniikan vaatimukset. XC90:n hybridiversio onkin osoittautunut erittäin suosituksi vaihtoehdoksi.
XC90 sai seurakseen viime vuonna S- ja V90-sarjalaiset, jotka ovat myös menestyneet markkinoille hienosti. Ison maasturin kanssa samaa perustekniikkaa hyödyntävä mallisarja palkittiin myös Vuoden Auto Suomessa 2017 -palkinnolla. Nyt muutaman vuoden jälkeen markkinoille astelee Volvon globaalisti myydyin automalli XC60, joka niin ikään hyödyntää samaa hyväksi koettua pohjalevyä ja moderneja 2,0-litraisia moottoreita.





