Kirja-arvio: Totuuden jälkeisenä aikana paskapuhe valloittaa maailman

Tämän kirjan merkittävin anti on kertoa niin sanotun totuudenjälkeisen ajan valitettavimmasta ilmiöstä eli paskapuheesta. Paskapuhetta on nykyisin kaikkialla ja se sekoittaa järkevään keskusteluun tottuneen ihmisen mielen. Myös toimittajien on yhä tarkemmin havaittava paskapuhe ja osattava kertoa paskapuheen käyttäjien harhautusyrityksistä. 

Paskapuheessa kyse ei ole varsinaisesta valehtelemisesta vaan asioiden sotkemisesta tavalla, jossa yleisesti tiedetyillä faktoilla ei ole oikeastaan merkitystä. Olemme Suomessakin havahtuneet kummallisiin puheenvuoroihin, joissa asioihin suhtaudutaan suorastaan kieroutuneella tavalla.

Kirja valottaa paskapuhetta usein esimerkein. Paskapuhetta oli esimerkiksi perussuomalaisten "työmiehen" Matti Putkosen väite siitä, että lepakot räjähtelevät tuulimyllyjen lähistöllä. Posketon väite läpäisi suomalaisen median ja perussuomalaiset saivat julkisuutta ennennäkemättömällä tavalla juuri ennen kunnallisvaaleja. Kirjassa on hyvä analyysi lepakkotarinasta.

Faktojen sumentamista

Paskapuhetta oli myös turveteollisuuden kampanja, jossa faktat sumennettiin niin perinpohjaisesti, että totuutta oli kampanjan jälkeen ylipäätään vaikea hahmottaa. Kirjoittajat vertaavat turveteollisuuden toimia tupakkateollisuuteen, joka niin ikään yritti vuosikymmeniä hämärtää tupakointiin liittyviä faktoja.

Huomiota kirjassa saavat myös lehdissä jatkuvasti toistuvat tarinat siitä, kuinka EU kieltää muka milloin mitäkin.

Kirjasta löytyy hyvä tapaustutkimus taannoisesta keskustelusta siitä, kuinka iso julkinen sektori Suomessa todellisuudessa on. Keskustelussa julkisen sektorin osuutta verrattiin bruttokansatuotteeseen ja saatiin luvuksi 58 prosenttia.

Tosiasiassahan lukua ei pidä ymmärtää niin, että 58 prosenttia olisi julkisen sektorin osuus BKT:sta. Monille poliitikoille virheellinen väite sopi, koska se korosti heidän retoriikkaansa liian suuresta julkisesta sektorista - totuudella ei ollut niinkään väliä.

Brexit, Trump ja Venäjä

Totuuden jälkeen -kirjassa kerrotaan paljon Britanniassa käydystä, hyvin harhaanjohtavasta brexit-kampanjasta, Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ylläpitämästä valeuutiskeskustelusta ja Venäjän tavasta hämmentää länsimaiden julkista keskustelua muun muassa trollitehtaansa tuotoksilla.

Kirjoittajat eivät väitä, että ennen näitä kolmea toimijaa kaikki olivat rehellisiä ja puhuivat totta. Poliitikot kautta maailman ovat käyttäneet aina totuutta säästeliäästi, jos valehtelun tai hämärän puheen avulla oma agenda on edennyt. Kirjassa muistutetaan myös Friedrich Nietzschen 1880-luvun näkemyksestä: Ei ole olemassa tosiasioita, on vain tulkintoja.

Viime vuosina on kuitenkin tapahtunut useita muutoksia, jotka ovat helpottaneet paskapuheen ja hämärän puheen etenemistä. Erityisen merkittäviä ovat olleet median kriisi ja vastaavasti verkostojen kasvava valta eli siirtyminen perinteisistä sanomalehdistä digitaalisuuteen, jolloin myös some-maailmasta on tullut osa ihmisten tiedonvälitystä.

Näiden lisäksi tapahtunut poliittinen polarisaatio ja populistipuolueiden nousu ovat muuttaneet poliitikkojen puhetapaa. Julkisen keskustelun ongelma on kirjoittajien mukaan nykyisin myös se, että asiantuntijuus on kriisissä - kuka vaan voi halutessaan olla asiantuntija.

Näin nämä asiat koetaan

Populistipuheessa totuudella ei ole kovinkaan paljon merkitystä, sillä faktat voi aina kumota sanomalla, että "näin ihmiset kokevat tilanteen".

Kun Yhdysvalloissa veteraanipoliitikko Newt Gingrich piti maan turvallisuustilannetta faktojen vastaisesti koko ajan pahenevana, hän sanoi faktoja vähenevästä rikollisuudesta latelevalle tv-toimittajalle, että "myös se, mitä sanon on totta: ihmisen tuntevat olonsa uhatummaksi". Tällaista tuntemusargumenttia on vaikea vastustaa millään faktalla tai tilastolla.

Myös asiantuntijuuden kriisi tuli hyvin esille Gingrichtin haastattelussa. Hän vähätteli suorassa lähetyksessä tilastoja, joita normaalisti pidetään luotettavina: "Nykyään liberaaleilla on koko joukko tilastoja, jotka saattavat teoreettisesti olla oikeassa, mutta ne eivät auta ihmisiä".

Presidentti Donald Trumpia kannattavan Fox-kanavan toimittaja kysyi Trumpilta suoraan tämän tavasta puhua: "Onko mitään perää kritiikissä, jonka mukaan sanot asioita, joita et voi puolustaa faktoilla? Että presidenttinä sanot, että kolme miljoonaa laitonta siirtolaista äänesti vaaleissa, ja sinulla ei ole esittää dataa väitteen tueksi?"

Trump ei lähtenyt puolustamaan olemattomia faktojaan vaan päätti hyödyntää paskapuhetta: "Useat ihmiset ovat sanoneet, että olen oikeassa. Sinä tiedät sen."

Ihmisten on itse päätettävä, mihin uskoa

Emme varmaankaan pääse entiseen maailmaan, jossa tiedotusvälineet päättivät usein yleisöstä välittämättä, mitä lehtiin ja sähköisiin uutislähetyksiin pantiin. Nyt toimijoita on enemmän ja vaihtoehtoja runsaasti. Tämä kaikki on siirtänyt portinvartijan roolin tavalliselle ihmiselle: meidän on itse valittava, mihin haluamme uskoa ja mitä pidämme valheena.

Totuuden jälkeen -kirja auttaa lukijaa huomaamaan paskapuheen ja suoranaisen valehtelun - ja juuri siksi tämä kirja on niin tärkeä. Tämä kirja on medialukutaidon oppikirja meille kaikille.