Mainos

Kirja-arvio: Hait nykyajan merihirviöinä

Otto Latva: Merihirviöt. Merenneidosta mustekalaan. John Nurmisen säätiö. 2019. 230 s.

Tämä kirja on hieman raskas pidellä, mutta sitäkin kauniimpi katsella.

Historioitsija Otto Latvan teos on myös kiehtovaa lukea. Meri on yhä suuri tuntematon pinnan alta, ja se vähän mitä tiedämme nyt, oli vielä olemattomampaa ennen, sekä muinoin mutta vielä lähes takavuosikymmeniin.

Merihirviöitä on kansantaruista ja merimiesten jutuista Jules Vernen kirjoihin. Ja on koulukunta, joka vannoo, että Loch Ness -järvessä on jokin mystinen olio.

Entä kuinka 1970-luvun elokuva elokuva Tappajahai demonisoi lisää oikeasti olemassa olevia mereneläviä, haita.

Vuosittain hait surmaavat vain pari kourallista ihmisiä, mutta ne mielletään hirvittäviksi pedoiksi. Samaan aikaan ihminen tunkeutuu yhä enemmän haiden elinalueille, ja uimarantakulttuurikin houkuttelee ärsykkeillään haita. Tuntemattomalle ja pelolle on aina löydettävä kohde ja syyllinen.

Pliniuksen pitkä varjo

Ainakin eurooppalaisessa kulttuurissa suuri kiitos merihirviöistä ja merenpinnan (myös makean veden pintojen) alaisesta mielikuvitustodellisuudesta kuuluu Plinius vanhemmalle, muun muassa luonnontutkijalle, joka kuoli Vesuviuksen purkauksessa vuonna 79.

Latvan mukaan Pliniuksen mereen ja sen eliöihin liittyvien havaintojen vaikutus ulottui kauas. ”Merieläimiä tutkineet eläintieteilijät tukeutuivat Pliniuksen kirjoituksiin vielä niinkin myöhään kuin 1800-luvulla, kun he määrittelivät merieläinten käyttäytymistä ja ulkomuotoa.”

Hieman sama kuin 1800-luvulla lääketiede vielä olisi nojannut Galenosiin (130-201) tai käsitys aurinkokunnastamme Klaudios Ptolemaiosin (n. 85-n. 165) maakeskiseen maailmankuvaan (puhumattakaan tämän päivän kreationisteista…).

Mutta niin vähän me tiesimme - ja tiedämme yhä meristä ja sen syvyyksistä, vaikka universumia tutkiessamme nykyään näemme hyvin kauas, ja mittakaava on kymmeniä miljardeja valovuosia.

Merihirviöt tuntemattoman selittäjinä

Merihirviöissä ja muissa mielikuvitusta kiihottavissa eliöissä on kyse siis kyse kulttuurista, johon liittyy olennaisesti myös suhteemme muuhun luontoon.

Näin Latva toteaa kraken-merihirviöstä: ”Kraken on pikemminkin ollut ajassa liikkuva käsite tuntemattomille merellisille ilmiöille tai olennoille, joita ihmiset eivät kyenneet selvittämään.” Merihirviö ”…on elävän otuksen sijasta ennen kaikkea kulttuurinen olento”.

Mustekalat, kalmarit, merikäärmeet, valaat, rauskut – aineksia kauhutarinoille on riittänyt. Vanhat kartat ja ovat hirviöiden visuaalinen aarreaitta. Loistavasti kuvitettu kirja tuo niitä mainiosti esiin. Teoksessa kuva ja teksti soljuvat vaivattomasti, nautinnollisesti ja informatiivisesti yhdessä.

Mutta mielikuvitusta eivät ole ruokkineet vain pelottavat hirviöt. On myös merenneidot, joita kirja myös pohtii.

Meri myös kaunista ja eksoottista

Kotilot, simpukat, äyriäiset, delfiinit ja lämpimien vesien kalat ja ovat vaikuttaneet niin tähtikarttoihin ja uskonnollisiin symboleihin ja taiteeseen. Värikkäiden eläinten eksotisointi on ollut helppoa.

Ja kirja tuo esiin ehkä tunnetuimman aiheeseen liittyvän taideteoksen, Sandro Botticcellin Venuksen syntymän (n 1485).

Kirjan kustantaja tekee töitä Itämeren pelastamiseksi. Tämä teos on kiehtova matka mereen ja ennen kaikkea ihmismieleen ja suhteeseemme meriin.

Jos jotain jää kaipaamaan, on henkilö- ja aiheluettelo. Tämän kirjoittaja on myös tottunut merenkulkijanimeen Fernão de Magalhães, ei Magellan.  

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja