Liisa* tunsi aina olevansa ulkopuolinen perheessään. Hän ei vain tiennyt, mitä tuo ulkopuolisuus tarkoitti. Vasta biologisen isänsä tapaaminen selvitti asian perusteellisesti.
Liisan perheeseen kuului vanhemmat ja sisaruksia. Jo lapsena hän vaistosi olevansa erilainen kuin muut perheenjäsenensä. Syytä hän ei siihen tietänyt, ennen kuin vasta aikuisena. Paljastui, että hänellä on biologinen isä jossain päin Suomea.
– Ihme, että aikaihmisten täytyy salata lapselta oma isänsä. Mutta kun minä synnyin vuonna 1936, oli hirveä asia saada yksin lapsi, Liisa miettii.
Sukulaiset pysyivät vaiti Liisan oikean isän nimestä, mutta vuonna 1983 enon vaimo uskalsi kertoa sen. Samaisena vuonna Liisa sai puhelun mieheltä, joka esitteli itsensä isän nimellä.
Mies oli niin jännittynyt, ettei myöntänyt puhelimessa olevansa Liisan isä. Hän sanoi vain tuntevansa isän. Kovan tunnevyöryn pauloissa Liisa päätti, ettei asia jää yhteen puheluun. Hän kirjoitti soittajan antamaan osoitteeseen.
– Olin utelias tuntemaan isäni, jos hän on tavallinen ihminen, eikä mikään puliukko. Se taisi käydä hänen kunniansa päälle, kun epäilin häntä puliukoksi, Liisa naurahtaa.
Isä otti kuitenkin uudestaan yhteyttä ja pyysi tapaamista.
