Onnellisen lapsuuden adoptiovanhempiensa hoivissa elänyt Anna-Liisa Karttunen otti aikuisiällä yhteyttä biologiseen äitiinsä. Äiti ei suhtautunut tyttäreensä lämmöllä.
Anna-Liisa Karttunen oli alakouluikäinen, kun koulukaverit alkoivat kiusata häntä väittämällä tytön olevan ottolapsi. Lasten väitteistä hämmentynyt Anna-Liisa päätti kysyä vanhemmiltaan asiasta. Vanhemmat myönsivät puheiden olevan totta.
– Vanhempani kertoivat adoptoineensa minut vauvana. Järkytyin uutisesta, mutta aika pian lakkasin miettimästä asiaa. Minulla oli onnellinen lapsuus ja hyvät vanhemmat. Olin siitä hyvin kiitollinen.
Anna-Liisa antoi ajan kulua
Anna-Liisa alkoi miettiä biologisia vanhempiaan uudestaan 80-luvun loppupuolella, kun hänen vanhempansa kuolivat.
– Löysin adoptiopaperit, ja aloin miettiä ottavani yhteyttä biologiseen äitiini. Sukulaiset tiesivät kertoa, missä hän asui.
Anna-Liisa antoi kuitenkin vuosien kulua, ennen kuin hän rohkaistui tarttumaan puhelinluetteloon. Oikea henkilö sattui luurin päähän heti ensimmäisellä yrittämällä.
– Esittelin itseni ja kerroin äidilleni olevani hänen tyttärensä. Äitini oli hyvin hämillään ja sanoi, ettei hän voinut nyt puhua. Ilmeisesti hän oli salannut minun olemassaoloni läheisiltään.
Äiti yllättyi tapaamisesta
Vaikka puhelu päättyi pikaisesti, Anna-Liisa jäi miettimään äitiään. Vuonna 2003 hän päätti lähteä tapaamaan tätä.
– Ajoimme äitini kotikylään ja löysimme oikean kadun. Kun tulimme tienpätkän viimeisen talon kohdalle, tunsin, että tämän täytyi olla oikea paikka. Pihalla oli nainen puutarhatöissä. Kysyin häneltä, asuiko talossa äitini niminen henkilö. Nainen vastasi myöntävästi.
– Sanoin, että minulla oli hirveä jano ja pyysin lupaa mennä tupaan juomaan. Sain luvan ja menin taloon sisälle.
Sisällä Anna-Liisa kohtasi biologisen äitinsä ja tämän miehen. Anna-Liisa kätteli äitiään ja kysyi, voisivatko he mennä pihakeinuun juttelemaan. Äiti oli silminnähden yllättynyt.
