Anna-Liisan suru: Oma äitini hylkäsi minut kylmästi

Anna-Liisa Karttunen oli alakouluikäinen, kun koulukaverit alkoivat kiusata häntä väittämällä tytön olevan ottolapsi. Lasten väitteistä hämmentynyt Anna-Liisa päätti kysyä vanhemmiltaan asiasta. Vanhemmat myönsivät puheiden olevan totta.

– Vanhempani kertoivat adoptoineensa minut vauvana. Järkytyin uutisesta, mutta aika pian lakkasin miettimästä asiaa. Minulla oli onnellinen lapsuus ja hyvät vanhemmat. Olin siitä hyvin kiitollinen.

Anna-Liisa antoi ajan kulua

Anna-Liisa alkoi miettiä biologisia vanhempiaan uudestaan 80-luvun loppupuolella, kun hänen vanhempansa kuolivat.

– Löysin adoptiopaperit, ja aloin miettiä ottavani yhteyttä biologiseen äitiini. Sukulaiset tiesivät kertoa, missä hän asui.

Anna-Liisa antoi kuitenkin vuosien kulua, ennen kuin hän rohkaistui tarttumaan puhelinluetteloon. Oikea henkilö sattui luurin päähän heti ensimmäisellä yrittämällä.

– Esittelin itseni ja kerroin äidilleni olevani hänen tyttärensä. Äitini oli hyvin hämillään ja sanoi, ettei hän voinut nyt puhua. Ilmeisesti hän oli salannut minun olemassaoloni läheisiltään.

Äiti yllättyi tapaamisesta

Vaikka puhelu päättyi pikaisesti, Anna-Liisa jäi miettimään äitiään. Vuonna 2003 hän päätti lähteä tapaamaan tätä.

– Ajoimme äitini kotikylään ja löysimme oikean kadun. Kun tulimme tienpätkän viimeisen talon kohdalle, tunsin, että tämän täytyi olla oikea paikka. Pihalla oli nainen puutarhatöissä. Kysyin häneltä, asuiko talossa äitini niminen henkilö. Nainen vastasi myöntävästi.

– Sanoin, että minulla oli hirveä jano ja pyysin lupaa mennä tupaan juomaan. Sain luvan ja menin taloon sisälle.

Sisällä Anna-Liisa kohtasi biologisen äitinsä ja tämän miehen. Anna-Liisa kätteli äitiään ja kysyi, voisivatko he mennä pihakeinuun juttelemaan. Äiti oli silminnähden yllättynyt.

– Menimme ulos, ja äitini kysyi minulta heti, odotinko minä, että meidän välillemme voisi syntyä nyt äiti–lapsi-suhde. Hän oli hyvin kylmäkiskoinen.

Anna-Liisa vastasi, ettei hän odottanut suhdetta. Hän sanoi vain halunneensa palavasti tavata biologisen äitinsä.

– Vaikka äiti ei ilahtunut tulostani, hän kertoi kuitenkin syntymästäni. Isäni oli ollut ison talon poika, ja raskaus oli ollut äidille yllätys. Hän oli mennyt uutisesta aivan sokkiin ja päättänyt antaa minut adoptoivaksi. Sittemmin äiti sai kuusi lasta, joista yksi on kuollut.

– Äiti kertoi myös unohtaneensa minut kokonaan. Hän sanoi, että olin tullut tänne sotkemaan hänen elämänsä.

Anna-Liisa alkoi itkeä. Lopulta hän päätti lähteä.

– Kun lähdin pihasta, äitini mies vilkutti minulle ikkunasta. Hän varmasti ihmetteli, kuka ihme oikein olin. Kun äitinikin vilkutti, ehdin jo ajatella, että kyllähän tämä ensitapaaminen ihan kohtalaisesti meni.

Ikävä kirje

Muutamaa päivää myöhemmin Anna-Liisa postiluukusta kolahti kirje.

– Kirje oli äidiltäni. Hän kertoi minun häiriköineen hänen elämäänsä ja sotkeneen kaiken. Hän kirjoitti, että jos vielä tulisin häntä tapaamaan, siitä ei hyvää seuraisi. Se oli minulle henkisesti hyvin vaikea tilanne. En saanut häneltä minkäänlaista lämpöä.

Anna-Liisa päätti, ettei ottaisi enää yhteyttä äitiinsä. Tähän päivään mennessä hän ei ole kuullut äidistään mitään.

– Olen myös miettinyt paljon sisaruksiani. Olisi kiva tavata heidät. Ehkä sitten aikanaan, kun äidistäni aika jättää, voin ottaa yhteyttä sisaruksiini ja tutustua heihin.

Studio55.fi/Tuuli Lindgren

Kuvat: Colourbox.com

Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.