Puolustavalta maailmanmestarilta Zhao Xintongilta nähtiin mahdollisesti ennennäkemätön suoritus snookerin MM-kisojen puolivälierissä tiistaina.
Zhaon ja Shaun Murphyn välinen puolivälierä on kahden session jälkeen herkullisesti 8–8-tasatilanteessa. Kiinalaistähti otti toisen pelijakson nimiinsä 5–3.
Ottelun 10. erän alkupuolella Zhao päätti yrittää pussittaa punaista palloa apukepin turvin. Lyönnissä oli riskinsä, sillä rykelmässä olleet punaiset pallot levisivät voimakkaasti osumista. Zhao onnistui suunnittelussa pussituksessa, mutta myös kaksi muuta punaista palloa lipui pusseihin (video alla).
Kyseessä ei ole virhe – jokainen pussitettu punainen on pisteen arvoinen. Kyseinen kolmen pisteen suoritus on kuitenkin äärimmäisen harvinainen, mahdollisesti jopa ennennäkemätön huippusnookerissa.
– Hänhän pussitti kolme palloa. Jopas jotakin. En usko, että olen koskaan nähnyt vastaavaa ammattilaissnookerissa, TNT Sportsin asiantuntija ja huippupelaaja Dominic Dale totesi.
Toinen asiantuntija Alan McManus muisteli, että hän olisi joskus nähnyt Judd Trumpin onnistuneen samassa, mutta ei ollut aivan varma.

