Kesälomareissu Monaco Dynasty Roadmaster -matkailuautolla ylitti odotukset | MTV Uutiset
Kesäreissu 11-metrisen jenkkimotorhomen ratissa ylitti odotukset: "En muista milloinkaan liikkuneeni autolla, joka olisi kiinnostanut ihmisiä niin paljon"
2:45No nyt on matkailuautossa näköä ja kokoa! Teppo vuokrasi kesälomareissulleen yli 11 metriä pitkän Monaco Dynasty Roadmaster -matkailuauton vuosimallia 1994. Katso videolta, miten hulppeasta ajoneuvosta on kyse ja millaisia haasteita sillä liikkumiseen liittyy. Kuvat: Teppo VesalainenTeppo Vesalainen / MTV
Julkaistu 29.08.2021 10:55
Teppo Vesalainen
teppo.vesalainen(at)autoliitto.fi
Kuten moni muukin suomalainen viime ja tänä kesänä, myös liikenneturvallisuusasiantuntijamme, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen päätti vuokrata lomareissulleen matkailuauton. Vesalaisen valinta ei kuitenkaan ollut se kaikkein tyypillisin.
Korona-aika ja kesälomareissulle teki mieli. Mikä olisikaan sen turvallisempi tapa kuin matkailuauto, jossa WC, sängyt, suihkut ja oma keittiö kulkee mukana koko ajan. Vuokraamaan ei kuitenkaan uskaltanut lähteä ennen kuin kaikkien perheenjäsentemme loma-aikatauluihin oli saatu vahvistus – siis vasta huhtikuun puolivälin tienoilla.
Emme selvästi olleet ainoita, joille oli tullut mieleen vuokrata matkailuauto: myöhässä oltiin ja pahasti. Soittelin läpi matkailuautoa vuokraavia yrityksiä ja yksityishenkilöitä saaden kaikkialta saman vastauksen: ”haluamillenne heinäkuun viikoille ei enää ole vapaita autoja”.
Pitkän soittokierroksen jälkeen Kemistä löytyi nelivetoinen retkeilyauto. Siihen emme kuitenkaan tarttuneet, koska halusimme matkailuauton.
Sitten se löytyi. Tori.fi-palstalla oli ilmoitus, jossa vuokrattiin alkuperäistä jenkkimotorhomea, Monaco Dynasty Roadmasteria.
Auton vuosimalli oli 1994, ja se oli tuotu Suomeen 14 vuotta myöhemmin. Pituutta autolla oli 11,3 metriä, leveyttä 2,6 metriä, korkeutta lähes 3,7 metriä ja sen kokonaismassa oli 13 160 kiloa.
Voimanlähteenä toimi 8,3 litrainen Cumminsin kuusisylinterinen diesel, ja vaihtamisesta huolehti kuusivaihteinen Allisonin automaattiaski.
Lähes museoiästään huolimatta auto oli varsin vähän ajettu – vain 72 000 mailia eli runsaat 115 000 kilometriä.
Nuo speksit herättivät mielenkiinnon ja pakkohan se oli lähteä autoa katsomaan. Sen verran erikoisesta laitteesta oli kysymys, ettei sitä rohjennut ihan näkemättä vuokrata.
Kun auton oli nähnyt, ei ollut enää pientäkään epäselvyyttä siitä, millä lähtisimme reissuun.
Sanomattakin oli kuitenkin selvää, että 27 vuotta vanhan auton kanssa matkaan lähdettäessä tarvitaan mukaan myös ripaus harrastuneisuutta, työkaluja ja ennen kaikkea seikkailumieltä.
Vaikka kyseinen auto oli kuudelle rekisteröitynä C-kortilla ajettava, vastasi sen käyttäytyminen enemmän linja- kuin kuorma-autoa – erityisesti varsin pitkän etuylityksen vuoksi. Itse tilausajoliikenteessä aikanaan töitä tehneenä tiesin kuitenkin varsin hyvin, mihin olin ryhtymässä.
Vaikka auto edusti sen ikäkauden kalustoa, jolla olen pääasiassa myös linja-autohommia tehnyt, oli siinä yksi selkeä parannus niihin aikoihin verrattuna – peruutuskamera. On suorastaan käsittämätöntä, että liikenteessä vielä liikkuu raskaita ajoneuvoja ilman sitä. Peruutuskamera lisää turvallisuutta ja helpottaa kuljettajan työtä peruutustilanteissa erittäin paljon.
Pitkä etuylitys vaikeutti monessa paikassa kääntymistä, koska etupyöriä ei saanut joka paikassa vietyä niin pitkälle kuin kuorma-autolla ajettaessa. Moneen linja-autoon verrattuna haastetta lisäsi myös se, että Monacon etupyörät kääntyivät varsin vähän, mikä teki sillä kääntymisestä jopa pidempää linja-autoa kankeampaa.
Eräs Suomen parhaimmistoon aikanaan lukeutunut linja-autoasentaja totesi joskus etupyörien kääntymisen määrän olevan suoraan verrannollinen ohjauksessa käytettyjen teknisten ratkaisujen hintaan: mitä enemmän pyörät kääntyvät, sitä kalliimpi toteutus on kyseessä. Tämän valossa Monacon kohdalla oli valmistusvaiheessa hieman säästelty.
Ehkäpä tyytymällä huonoon kääntyvyyteen oli varusteluun mukaan saatu jääpala- ja pesukoneet.
Etupyörien vähäisen kääntyvyyden kanssa oppi kuitenkin elämään varsin nopeasti. Reissun aikana taisi tulla vastaan pari-kolme käännöstä, joissa joutui kesken kääntymisen hieman peruuttamaan, jotta sai auton taittumaan ilman osumia reunakiviin eli rotvalliin, kuten porilaiset juureni velvoittavat kirjoittamaan.
Myös peräylitys oli syytä pitää koko ajan mielessä. Käytännössä vasemmalle käännyttäessä liikkuu peräylitys oikealle ja päinvastoin. Esimerkiksi kadun reunaan pysäköitäessä, piti pysäköintipaikka valita niin, ettei peräylityksen kohdalla ollut liikennemerkkiä, valaisintolppaa tai vastaavaa. Jos pysäköinnin aikana matkailuauton eteen ja taa olisi sattunut ilmestymään muita, olisi liikkeellelähtö jäänyt tolpan tai vastaavan kohdalta tekemättä, koska peräylitys olisi ottanut siihen kiinni.
Kuten henkilöautoissakin, myös raskaassa kalustossa, A-pilarin taakse jää katve. Itse asiassa monessa linja- ja kuorma-autossa, kuten myös tässä vuokraamassamme matkailuautossa, katve on vielä huomattavasti henkilöautoa suurempi.
Lisäksi Monacon sivupeili oli asemoitu niin, että se vielä lisäsi A-pilarin taakse jäävää katvetta melkoisesti. Erityisesti risteyksissä oikealle havainnoitaessa oli siis syytä olla todella tarkkana ja katsella useampaan kertaan, samalla koko yläkroppaa liikuttaen.
Parhaiten huolelliseen havainnointiin saa aikaa hiljentämällä ajoissa ja riittävästi sekä tarvittaessa ihan pysähtymällä. Jos reilut 11 tonnia painavalla järkäleellä ajaa kolmion takaa päätietä pitkin maantienopeudella lähestyvän eteen, on jälki todella pahan näköistä.
Oli sivupeilien asemoinnissa kuitenkin hyvääkin: ne olivat hyvin vähän irti auton korista eli todennäköisyys, että ne kiertyisivät liikennemerkkien tai valotolppien ympärille käännöksessä, oli huomattavasti pienempi kuin linja-autoissa yleisesti käytettävien luppakorvapeilien kohdalla.
Toki luppakorvissa on myös omat etunsa, vaikka ne hieman enemmän huomiota vaativatkin.
Myös auton eteen jäi melkoinen katve, eli suojatietä lähestyttäessä oli tarkasti laskettava, montako jalankulkijaa suojatielle käveli ja montako tuli sen toisesta päästä pois.
Lisäksi linja- ja kuorma-autojen tavoin rinnalle jäävien kuolleiden kulmien varmistaminen oli haastavaa. Käytännössä oikean sivupeilin yhteyteen asennetusta laajakulmapeilistä ei nähnyt mitään eli tilanteet oli ennakoitava hyvin ja sivupeiliä seurattava koko kaistanvaihtotapahtuman ajan.
Muiden tienkäyttäjien kannattaakin tiedostaa tosiasia, ettei kuorma-, linja- tai vastaavan auton kuljettaja kykene täysin varmistamaan, onko auton rinnalle jäävässä katveessa ketään. Järkevää onkin havainnoida viereisellä kaistalla ajavan raskaan ajoneuvon sivupeiliin. Jos sivupeilistä näet ison auton kuljettajan, on hänelläkin mahdollisuus havaita sinut. Jos taas et näe häntä, niin hänkään ei näe sinua.
Askelmia ei saanut unohtaa lähtiessä
Monacon lattia oli varsin korkealla, joten sisään kavuttiin useita portaita myöden. Näistä kaksi alinta olivat ajon aikana auton sisällä ja tulivat ulos, kun ovi avattiin. Portaiden ulostuloon oli tarjolla muutamia erilaisia asetuksia.
Käytännössä ne kuitenkin aina tulivat ulos, kun ovi avattiin. Tämä oli olennaista huomioida pysäköitäessä.
Jos esimerkiksi auton vierelle jäävä reunakivetys oli vähänkään korkea, piti auto jättää sen verran keskemmälle, ettei lisäaskelma ottanut siihen kiinni. Mikäli askelma olisi päässyt ruhjoutumaan reunakiven ja auton väliin, olisi se vaurioitunut melko varmasti.
Perinteisesti linja-autossa kuljettaja pystyy määrittelemään, tuleeko lisäaskelma ulos vai ei. Monacossa sitä mahdollisuutta ei ollut vaan asetukset rajoittuivat siihen, meneekö lisäaskelma sisään vai ei, kun ovi suljetaan autoa pysäköitäessä. Ehkä tällaiseen ratkaisuun oli päädytty siksi, että pudotus autosta korkeammallekin jalkakäytävälle olisi ollut kohtuuttoman suuri ilman ala-askelmia.
Hauskana esimerkkinä ihmiselle kehittyneistä sisäisistä malleista pitää mainita, että lähes joka kerta kävelin autoon tullessa suoraan istumaan kuljettajan paikalle todetakseni, että eihän sitä ovea sieltä saanutkaan suljettua vaan se piti tehdä ihan käsipelillä, ovesta vetämällä.
Sen verran sakeana linja-autonkuljettajan veri virtaa yhä suonissani, että unohdin asian joka kerta ja yritin etsiä kojelaudasta ovikatkaisijaa toiveikkaana, että paineilma tekisi työn puolestani.
Auton sai vaakasuoraan hydraulisten tukijalkojen avulla. Kuljettajan istuimen vieressä lattiassa oli vatupassi, jota pystyi hyödyntämään tukijalkojen pituuksia säätäessä.
Tukijalkoja oli syytä käyttää myös valmiiksi tasaisella alustalla, sillä niiden kanssa sai eliminoitua ilmajousitetulle autolle tyypillisen keinahtelun. Jos esimerkiksi auton peräosassa sijainneessa makuuhuoneessa joku nukkui ja etuosassa taas toinen käveli, keinahteli auto ikävästi ilman tukijalkoja.
Tukijalkoja ei tietenkään saanut unohtaa alas, kun matka jatkui. Tästä oli huolehdittu myös erittäin huomiota herättävällä varoitusäänellä. Itse en tosin luottanut edes äänen loppumiseen vaan kävin aina ennen liikkeellelähtöä vielä ulkoa käsin varmistamassa, että kaikki tukijalat olivat varmasti nousseet ajokorkeuteen.
Lailliset, turvalliset ja järkevät pysäköintipaikat kortilla
Luvallisen pysäköintipaikan löytäminen oli Monacon kanssa välillä varsin haasteellista. Sen ajoneuvoluokka oli rekisteritietojen mukaan M1 / Henkilöauto ja ajoneuvoryhmä Matkailuauto. Käytännössä siis henkilö- ja matkailuautona sitä ei voinut pysäköidä kuorma- tai linja-autoille varatuille pysäköintipaikoille, joille se olisi kokonsa puolesta parhaiten sopinut.
Henkilöautoille mitoitettuun ruutuun auto puolestaan oli lähes poikkeuksetta varsin iso. Toki sen sai pysäköityä kahteen peräkkäiseen henkilöautoruutuun, mutta tällöin piti etsiä ruuturivistön päädystä sellainen paikka, josta pääsi varmasti pois, siinäkin tapauksessa, että joku olisi pysäköinyt aivan viereen.
Auton pitkä peräylitys ja akseliväli estävät ruudusta poistumisen, jos auton ympärillä, sivusuunnassa, ei ole tilaa. Ruuturivistön päähän pysäköitynä auto kuitenkin aiheutti pahan näkemäesteen ruutujen välissä olevia ajoväyliä ajaville – ja vieläpä aivan ajoväylien risteyksen välittömässä läheisyydessä.
Käytännössä nämä haasteet aiheuttivat sen, että esimerkiksi monelle isolle liikenneasemalle ei kyseistä autoa ollut mahdollista pysäköidä laillisesti, turvallisesti tai järkevästi ollenkaan.
Huoltoasemilla vähän parantamisen varaa
Paitsi pysäköintijärjestelyissä – myös huoltoasemahenkilökunnan osaamisessa – olisi toivomisen varaa. Ennen WC:n ja harmaavesisäiliön tyhjennystä kävin kassalta aina kysymässä, mihin ne voi tyhjentää ja mitä toimenpiteitä kyseisissä paikoissa pitää tehdä. Läheskään kaikki työntekijät eivät edes tienneet, että heillä on tällainen mahdollisuus, saati, että olisivat osanneet antaa ohjeita kaivon sijainnista tai sen käyttöön liittyen.
Nyt kun matkailuautoja vuokrataan paljon, on myös ensikertalaisia liikkeellä paljon. Mielestäni huoltamoiden tulisi panostaa henkilökunnan perehdytykseen – ainakin tämän asian osalta – hieman enemmän.
Myös raikasvesisäiliön täyttö ja ylipäätään veden saanti osoittautui vaikeaksi – ainakin huoltoasemien omilla letkuilla. Letkut olivat usein viallisia jne. Matkailuautolla liikuttaessa onkin syytä pitää mukana oma vesiletku sekä kassillinen erilaisia letku- ja hanaliittimiä. Onneksi olimme varustautuneet tällaisilla.
Autoharvinaisuus kiinnosti ihmisiä
Kaiken kaikkiaan yhdeksän vuorokauden reissu Monacolla Espoo-Tuuri-Ähtäri-Jyväskylä-Savonlinna-Lappeenranta-Kotka-Espoo ylitti odotukset. Vaikka auton vuokran lisäksi polttoaineeseen kului paljon rahaa, oli retki joka euron arvoinen.
En muista milloinkaan liikkuneeni autolla, joka niin paljon olisi kiinnostanut muita ihmisiä: Lähes jokaisella pysähdyspaikalla joku tuli kyselemään autosta tai muuten vaan ihmettelemään ja ihastelemaan sitä. Normaalisti Skoda Octavialla ja Renault Cliolla ajavana en ole tottunut siihen.
