Käykää observatoriossa tai jääkiipeilemässä – 25 asiaa, mitä isän kanssa voi tehdä
Isän kanssa vietetty laatuaika on kallisarvoista vuoden jokaisena päivänä.
Isänpäivänä isä on luonnollisesti huomion keskipisteenä, mutta muista viettää vanhempiesi kanssa aikaa myös vuoden kaikkina muina päivinä. Keräsimme kasaan ideoita, mitä isän kanssa voi tehdä.
Museot
Käykää yhdessä linnavierailulla esimerkiksi Turussa, Hämeenlinnassa tai Savonlinnassa.
Kokekaa uskomattoman aidon näköiset täytetyt eläimet Luonnontieteellisessä museossa Helsingissä.
Kasvitieteelliset puutarhat esimerkiksi Helsingissä, Turussa, Oulussa, Joensuussa ja Savonlinnassa ovat henkeäsalpaavan upeita.
Amurin työläismuseokortteli Tampereella on retki menneisiin vuosikymmeniin.
Ilmailumuseossa Vantaalla pääsee lentämään simulaattorilla.
Elävän kuvan museossa Helsingissä isä pääsee sukeltamaan menneiden vuosien elokuvamuistoihin.
Kotiseutumuseossa voi tutustua koti- tai mökkipaikkakunnan historiaan isän kanssa.
Urheilu ja ulkoilu
Tehkää pyörä- tai potkukelkkaretki. Talviselle potkukelkkaretkelle kannattaa pakata makkaraa mukaan ja ottaa määränpääksi kunnan ylläpitämä laavu.
Pakatkaa eväät mukaan ja menkää kalaan tai pilkille. Niihin ei tarvitse edes kalastuslupaa.
Ota isä mukaan kuntosalille. Etenkin jo varttuneemmalle isälle tekee hyvää parantaa lihaskuntoa.
Hurjapäisen isän voi viedä ajamaan kartingia.
Liiga- ja MM-jääkiekosta kiinnostuneen isän voi viedä otteluihin tai vaikka tutustumaan alempien sarjojen peleihin. Esimerkiksi III-divarin peleissä ei lätkäfanin aika varmasti käy tylsäksi ja Mestiksessä kiekkoillaan taas jo ammattimaisin ottein.
Tekojääkentät alkavat hiljalleen avaamaan oviaan, joten luistelemaankin pääsee jo ihan pian.
Kokeilkaa muutaman vuoden takaista hittilajia curlingia.
Ottakaa tavaksi käydä kerran viikossa kävelyllä yhdessä.
Esimerkiksi Tampereella voi harrastaa jääkiipeilyä. Ota selvää oman paikkakuntasi mahdollisuuksista!
Monilla paikkakunnilla, kuten Turussa, Hämeenlinnassa ja Helsingissä, voi käydä kokeilemassa seinäkiipeilyä.
Kotona
Isän kanssa voi kokata yhdessä jotain erikoisempaa ruokaa, kuten sushia tai tapaksia.
Kysele isältäsi hänen lempielokuviaan ja järjestäkää leffamaraton!
Pelatkaa yhdessä FIFA- tai NHL-turnaus.
Aloittakaa isän kanssa viskin- tai viininmaisteluharrastus.
Kaivakaa vanhat lautapelit varastosta, ottakaa erä vaikka Monopolia.
Nähtävyydet
Korkeasaari, Ähtärin eläinpuisto, Zoolandia, Tropicario ja monet muut Suomen eläintarhat viehättävät varmasti eläinrakasta isää.
Käykää oman paikkakuntanne matkailijoiden suosimilla nähtävyyksillä.
Vie isä observatorioon ihastelemaan taivaankappaleita.
Uusimmat
-
07:00
Tuomas Iisalon unelmakauden huipennus kolmen voiton päässä – satumainen nousu Euroopan huipulle: ”Ei tätä kukaan tällä tavalla suunnitellut”
-
06:49
Washington Post: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut – MTV seuraa sotaa
-
06:47
Helsinki Biennaali kokoaa huipputaidetta jo toistamiseen – tätä näyttelyssä on luvassa!
-
06:42
Video: Ukraina on menettänyt ensimmäisen Leopard 2 -panssarivaunun
-
06:31
Dramaattinen nousu! Florida avasi voittotilinsä NHL-finaaleissa
-
06:30
MTV:n testi paljasti autokoulun teoriakokeen kompastuskivet: Näihin kysymyksiin tuli enemmän vääriä kuin oikeita vastauksia
-
06:30
Itäistä Suomea uhkaa liikennemotti: Siltatyö voi sotkea junaliikenteen, kaaoksen kruunaavat Saimaan kanavan sulku ja vaakalaudalla olevat lennot
-
06:15
Maria Ohisalo MTV:n erikoishaastattelussa: Politiikka painottumassa enemmän henkilöihin kuin asioihin – "Keskitytään henkilökohtaisiin asioihin, jotka eivät kuulu laajemmalle yleisölle"
-
06:02
Veitsimies uhkasi hoitavansa todistajan peräkonttiin, jos tämä ei puhu käräjillä toivotulla tavalla: "Tuut näkemään mitä vasikoille käy"
-
06:02
Kari Jalosta prässätään rajusti Tshekissä – kiekkopäättäjät kuulivat suomalaista, sitten iskettiin lisävaatimus
-
05:44
Vapaaehtoisten meripelastajien kausi alkanut vilkkaammin kuin viime vuonna
-
05:44
Näin suomalaiset huijaavat vakuutusyhtiöitä, yleisintä "plussaaminen" – "Perämoottorin lisäksi hävinnyt koko autotalli"
-
05:42
USA:n ulkoministeri Blinken suunnittelee matkaa Kiinaan
-
05:38
Salaisia asiakirjoja kartanossaan säilönyt Trump kertoo saaneensa asiasta syytteen: "En ikinä olisi uskonut"
-
05:31
Syyttäjä: Kuljetusyhtiöltä huijattiin satojatuhansia perusteettomilla laskuilla
-
05:20
EU:ssa historiallinen sopu maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta: Lue, mikä muuttuu
-
23:32
EU-maat pääsivät historialliseen sopuun maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta vuosien väännön päätteeksi
-
23:18
IAEA: Zaporizhzhjan ydinvoimala saa yhä jäähdytysvettä Kahovkan padon tekoaltaasta – MTV seurasi sotaa
-
23:02
Aftonbladet: Ruotsin poliisi pidätti kolmikon, jota on etsitty Suomessa tehdyistä huumerikoksista
-
22:38
Biden uskoo Yhdysvaltojen tukevan Ukrainaa taloudellisesti niin kauan kuin on tarpeen
-
Lataa lisää