Kärppien uudistuva valmennustiimi saa vahvistusta vuosikymmenen kokemuksella – ex-kapteeni A-nuorten päävalmentajaksi

3:05
Kärpät nollattiin kahdesti vuorokauden sisään viikonlopun otteluissa Satakunnassa. Lukon jälkeen saman oululaisille teki Ässät.

Jääkiekon SM-liigan kestomenestyjä Oulun Kärpät on tehnyt jatkosopimuksen valmentaja Toni Sihvosen, 49, kanssa.

Pitkän pelaajauran aikanaan tehnyt Sihvonen on työskennellyt Kärpissä apuvalmentajana jo vuodesta 2010 ja jatkaa tehtävässä kahden seuraavan kauden ajan.

–  Kävi hyvä tuuri siinä, että pelien päättyessä sain hypätä suoraan penkin taakse nimenomaan Kärppiin. Aika raakileena täällä aloitin, mutta pikku hiljaa matkan varrella on tarttunut oppia matkaan erinomaisilta kollegoilta, Sihvonen kertoi tiedotteessa.

Kärppien päävalmentajana aloittaa ensi kaudella Lauri Mikkola, jonka johtamaan valmennustiimiin kuuluvat Sihvosen lisäksi ainakin maalivahtivalmentaja Ari Hilli ja A-nuorten päävalmentajan tehtävistä siirtyvä Ville Mäntymaa.

Ensi kaudella A-nuoria valmentaa Jari Laukkanen, joka toimi oman pelaajauransa päätteeksi Kärppien kapteenina kahdella ensimmäisellä kaudella vuoden 1999 SM-liigaan paluun jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja