Kahden lapsen äiti Helka, 35, on esikoiselleen etä-äiti: ”Minua on kutsuttu lapseni hylkääjäksi”

”'Käki tunnetaan lintuna joka ei huolehdi omista poikasistaan vaan munii toisten pesiin.' – – Käki on kuin me etä-äidit. Paljon riittää puhetta, mutta harva tuntee ja tietää, millainen persoona siellä oikeasti on kaiken puheen takana. Käkeä arvostellaan, mutta sitä myös kuunnellaan ja kaivataan. Käen kukunta tuo onnea, niin monet sanovat. Käet ovat äitejä, mutta vähän erilaisia kuin muut lintuäidit.”

Ote on 35-vuotiaan Helkan Etä-äiti-blogista, jossa kahden pojan äiti kertoo arjestaan ”arjettomassa perheessä”. Sellaiseksi Helka kuvailee arkeaan, joka koostuu vuoroviikkoäidin ja etä-äidin rooleista.

Kun Helka sai esikoisensa vuonna 2004, oli vanhemmille alusta asti selvää, etteivät he ole aivan tavallinen ydinperhe. Nyt 13-vuotiaan pojan vanhemmat eivät ole koskaan asuneet yhdessä, vaan poika tottui elämään arkea kahden vanhemman luona vuorotellen.

Kunnes kuusi vuotta sitten esikoinen esitti kysymyksen, saisiko hän asua vain isän luona.

Tuolloin Helka oli vaikeassa parisuhteessa, joka vei kaikki voimat. Äiti ei voinut hyvin, ja sen huomasi lapsikin. Poika muutti isänsä luo.

Kun Helka sitten erosi ja elämä palasi takaisin raiteilleen, isänsä luona asuvan esikoisen vanhemmat palasivat takaisin vuoroviikkoarkeen. Tuttu kuvio ei kuitenkaan enää sopinut koululaiselle, joka vaati arkeensa pysyvyyttä.

Vuonna 2014 Helka sai toisen poikansa ja muutti isompaan asuntoon tunnin ajomatkan päähän esikoisestaan. Silloin 10-vuotias poika pyysi, että saisi asua vain isän luona. Helka ja esikoisen isä olivat samaa mieltä siitä, että pojan kannalta olisi parempi, jos koteja olisi vain yksi.

Niin Helkasta tuli virallisesti etä-äiti esikoiselleen.

"Vanhempi poika on aina sanonut, että hänellä on vain yksi äiti"

Sittemmin tilanne muuttui: Helka erosi nyt 3-vuotiaan poikansa isästä ja muutti jälleen lähemmäs esikoistaan. Etä-äidiksi hän kuitenkin jäi lyhentyneestä välimatkasta huolimatta.

– Olen hyväksynyt, että vanhempi poikani on läheisempi isänsä perheen kanssa. Poikani soittelee ja viestittelee enemmän isän avopuolison kanssa, jonka on tuntenut lähes koko ikänsä.

Biologisen äidin ja pojan suhde tulee kuitenkin esiin silloin, kun äitiä kaikkein eniten tarvitaan. Näin kävi esimerkiksi viime keväänä, kun poika tuli kovaan kuumeeseen kovasti odottamansa kielimatkan lähtöä edeltäneenä päivänä. Helka sai soiton lapsen isän avopuolisolta, joka kertoi, että 40 asteen kuumeessa lapsi haluaa nyt puhua äitinsä kanssa.

– Vanhempi poikani on aina sanonut, että hänellä on vain yksi äiti, Helka kertoo.

Helkan erotessa 3-vuotiaan poikansa isän kanssa, olisi isä halunnut ryhtyä pojan lähivanhemmaksi. Helkalle ajatus kahden lapsen etä-äitiydestä oli kuitenkin liikaa, joten tällä hetkellä 3-vuotias poika asuu isänsä ja äitinsä luona vuoroviikoin. Helka kiittää poikiensa isiä siitä, että kumpikin ero on sujunut sopuisasti lasten parasta ajatellen.

– Se on poikkeuksellista. Aika usein etä-äidit ovat tilanteessa, että lapsen isään on todella huono suhde. Joskus olen jutellut esikoisen isän kanssa, että harmittaa, kun en näe esikoista niin usein. Siihen isä on sanonut, että no ei hänkään näe, kun pojalla on niin paljon harrastuksia ja kavereita, Helka nauraa.

Teini-iän kynnyksellä nuorella miehellä vapaa-aika kuluu jo enemmän kavereiden kanssa kuin kotona.

– Kerran esikoisen isä totesi, että minä varmaan olen intensiivisemmin pojan kanssa, koska lapsi on luonani enemmän läsnä ja keskustelemme enemmän, Helka sanoo.

Äiti on etä-äiti, mutta samassa tilanteessa isä on vain isä

Suhde toisaalla asuvaan teiniin ja vuoviikoin äidin luona asustavaan 3-vuotiaaseen on erilainen. Esikoinen syntyi nuorille vanhemmille yllätykseni, toista lasta toivottiin hartaasti.

– Kirjoitin siitä kerran blogiinikin, että rakastanko lapsiani yhtä paljon. Sehän on tabu, vaikka kaikki lapset asuisivat saman katon alla. Kauhea sanoa näin, mutta välillä unohdan teinini, kun arki vie mukanaan. Näemme kerran kahdessa viikossa, enkä voi häntä joka hetki ikävöidäkään. Sitten kun hän tulee tänne, niin emme muuta teekään kuin olemme yhdessä, mutta eihän se ole arkea, mitä taas taaperon kanssa elän, Helka toteaa.

Etä-äitiydestä bloggaavalta Helkalta kysytään usein, miltä tuntuu olla etä-äiti lapselleen ja millaista se on. Monelle aihe on kuitenkin liian vaikea käsitettäväksi.

– Minua on kutsuttu lapseni hylkääjäksi, mutta kuinka monelle isälle samassa tilanteessa sanotaan samalla tavalla? Etä-äiti on negatiivinen sana, koska sitä käytetään ainoastaan äidistä. Tosiasia on, että eron tullessa suurin osa päätyy siihen, että lapset jäävät äidin luo. Isää kutsutaan kuitenkin silloin vain isäksi, Helka pohtii.

Esikoispojalle isän luona asuminen on aina ollut tavallista, eikä poika ole onneksi saanut kuulla samanlaisia kommentteja, joita äiti kohtaa.

– Olen kertonut hänelle, että se ei ole tavallista, että lapset asuvat isänsä luona. Mutta ei hän ole sitä ajatellutkaan, eikä kaveriporukassakaan sitä pidetä mitenkään epätavallisena. Lapset ovat paljon suvaitsevaisempia. Aikuisethan ne kokevat haastavaksi toisten perheasiat, Helka toteaa.

Esikoispoika on vasta aloittanut yläkoulun. Etä-äidille osallistuminen lapsen koulun käyntiin ei aina ole ollut helppoa. Blogissaan Helka kirjoitti viime keväänä, kuinka koki itsensä ulkopuoliseksi osallistuessaan vanhempainiltaan, jossa sai osakseen vain kummastuneita katseita.

– Pojan ollessa alakoulussa sanoin, että haluan kaikki viestit lähetettävän minullekin, mutta ei niitä tullut kuitenkaan. Nyt kun poika on uudessa koulussa, vaadin olla mukana. Nyt olen aktiivisesti tuonut esille, että olen etävanhempi, mutta haluan tietää nämä asiat. Mielestäni etävanhempaa kohdellaan koulussa epätasa-arvoisesti. Opettajat ajattelevat, että ei sitä kiinnosta.

Onnellisuuden taustalla aina syyllisyys

Yksi tabu, jonka Helka on halunnut nostaa esille etä-äitiydestä, on etävanhemman oikeus onnellisuuteen. Helkan arjessa joka toinen viikko on lapseton, jolloin arki koostuu vain äidin omasta ajasta. Siitä saa ja pitääkin nauttia.

– Hyvä vanhemmuus kuitenkin lähtee vanhemman hyvinvoinnista. Ei voi olla hyvä vanhempi, jos ei itse voi hyvin.

Saako etä-äiti olla onnellinen?

– Vastaus on tietenkin, että saa olla. Mutta välillä tulee kauhean syyllinen olo, että minä elän tätä omaa elämääni ilman esikoista ja olen onnellinen, kun olen yksin, Helka sanoo.

– Toisaalta onnellisuuden taustalla on aina syyllisyys, että saisinko sittenkään olla?

***