Kahdeksanhenkinen miesjoukko matkusti autolla takaluukku auki Paraisilla – kolme putosi ajoneuvosta asfaltille, yksi heistä menehtyi

Stortervossa Paraisilla sattui viime lauantaina liikenneonnettomuus, jossa autosta putosi kolme henkilöä. Heistä yksi on menehtynyt vammoihinsa, tiedottaa Lounais-Suomen poliisi.

Autossa oli kuljettajan lisäksi seitsemän muuta, 50- ja 60-luvuilla syntynyttä miestä.

Miehistä kolme oli takaluukussa, mutta takaluukkua ei ollut suljettu. Kuljettajan kiihdyttäessä miehet putosivat takaluukusta asfalttiin.

Yksi menehtyi myöhemmin

Kaksi miehistä sai vakavia vammoja onnettomuudessa. Heistä toinen, vuonna 1964 syntynyt mies menehtyi myöhemmin vammoihinsa. Kolmannen miehen vammat olivat lievempiä.

Onnettomuus tapahtui Gunskogantiellä.

Poliisi epäilee kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja kahdesta törkeästä vammantuottamuksesta.

Kyydissä ollutta auton omistajaa epäillään lisäksi kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle.

Lue myös:

    Uusimmat