Jessy, 20, haluaa olla kuin Barbie – näin "bimboprinsessa" on muokannut ulkonäköään
Saksalainen nainen ei saanut toteuttaa lapsena naisellista puoltaan ja esimerkiksi leikkiä nukeilla. Aikuisena hän on käyttänyt omaisuuden muuttuakseen itse nuken näköiseksi.
Jessy Bunny, 20, varttui pienessä maalaiskylässä Saksassa. Hän ei koskaan kokenut kuuluvansa joukkoon, sillä halusi käyttäytyä ja näyttää tyttömäisemmältä kuin mitä yhteisö salli, kertoo muiden muassa The Sun.
Perhe ei katsonut hyvällä esimerkiksi meikkaamista ja nukeilla leikkimistä.
– Vanhempani eivät pitäneet siitä, että halusin olla naisellisempi ja että kiinnostuin meikkaamisesta ja pukeutumisesta, Jessy sanoo.
Hän ei kuitenkaan aikonut alistua kohtaloonsa vaan lähti toteuttamaan itseään heti kun mahdollista. Nykyään Jessy kutsuu itseään "bimboprinsessaksi".
Tavoitteena olla "tosielämän Barbie"
Muutettuaan Itävallan pääkaupunkiin Wieniin vuonna 2019 Jessy riuhtaisi itsensä irti menneisyydestään. Ensimmäisenä nainen osti vanhempiensa hänelle säästämillään rahoilla rintaimplantit.
Kauneusleikkaus kohotti Jessyn itsetuntoa valtavasti. Hän päätti jatkaa ulkonäkönsä muokkaamista.
Jessyn ulkonäkö on muuttunut kauneusoperaatioiden myötä rajusti. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Haastattelun antamisen aikaan ulkonäön muokkaamiseen on kulunut noin 28 000 euroa. Rasvaimun, rintaimplanttien ja täyteaineiden tarkoituksena on ollut tehdä naisesta "tosielämän Barbie".
Jessy ei ole ainut haaveensa kanssa. Olemme aiemmin kertoneet esimerkiksi samaisella nimellä kutsutusta bulgarialaisnaisesta, jonka jättimäiset huulet vain jatkavat kasvuaan. Myös "ihmisbarbieksi" tituleerattu ukrainalaismalli on pyrkinyt tekemään itsestään nuken näköisen.
Lisää kauneusleikkauksia tulossa
Valtaisat K-kupin rinnat nykyään omistava Jessy tekee tiliä Instagram-vaikuttajana sekä jakamalla eroottista sisältöä esimerkiksi OnlyFans-palvelussa.
Jessyn mukaan "bimboyhteisö" tekee hänet äärimmäisen onnelliseksi. Hän puhuu muiden samanhenkisten kanssa esimerkiksi uusista kauneusleikkauksista, vaatteista ja elämästä "ihmisnukkena".
Jessylle on tehty hiljattain riskialtis brasilialainen pyllynkohotus. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Tälle vuodelle Jessy on suunnitellut useita eri kauneusleikkauksia yhteensä 50 000 euron edestä.
Haastattelun jälkeen hän on jo käynyt suurentamassa takapuoltaan riskialttiissa leikkauksessa. Lisäksi naisen on tarkoitus muokata häpyhuuliaan, käydä nenäleikkauksessa, poistaa rasvaa leuoistaan, ottaa poski-implantit sekä muotoilla rintojaan.
Kuin Barbie ja Ken? "Ihmisnuket" ovat käyttäneet leikkauksiinsa satoja tuhansia euroja, mutta kaikkea rahalla ei saa. Katso haastattelu vuodelta 2017.
Lähteet: The Sun, Mirror, @the_real_bimboprincess/Instagram
Uusimmat
-
22:42
MTV seuraa Chilen MM-rallia: Sunisen hirmuiskun seuraukset paljastuivat tv-kuvissa – Rovanperä hämillään
-
22:25
Yhdysvaltain edustajainhuone hyväksynyt lakipaketin, jolla liittovaltion hallinnon sulku voidaan välttää
-
22:18
Pelicans-tähti pelikieltoon tästä kammotöötistä
-
22:18
Ei osunut vieläkään: Loton potti kasvaa jo 9 000 000 euroon – tässä illan oikea rivi
-
21:35
Amazing Race -osallistujat Anna Perho ja Atte-poika tekivät ällistyttävän ratkaisun – hyvä teko koitui parin kohtaloksi
-
21:27
Merialueille tuulivaroitus ensi yölle ja huomiselle
-
21:22
KalPa-vahti sai kipeän tällin kasvoihinsa – ristikkokaan ei suojannut epäonniselta vammalta
-
21:14
Hämmentävä episodi Jokereiden voittomaalin jälkeen – valmentaja kuittaili sählingistä: "Ei näköjään osata laskea"
-
21:08
Josep Borrell Odessassa: EU jatkaa Ukrainan tukemista – MTV seuraa sotaa
-
21:03
Trumpia neuvoneen kenraali McMasterin mukaan Ukrainaa pitää aseistaa päättäväisemmin: "Annamme 30 panssarivaunua, kun pitäisi antaa 300"
-
21:00
Katariina Kaitue joutui onnettomuuteen Amazing Race -ohjelman avausjaksossa – näin hänelle lopulta kävi
-
21:00
Masked Singer -paljastus hämmensi etsivät: "Te menitte ihan kahville!"
-
20:43
Jättimäinen taklaus käynnisti kalabaliikin kaukalossa – Olli Jokinen ärähti: "Se on ongelma SM-liigassa"
-
20:37
Vapaaehtoiset etsijät epäilivät Rasmus Takaluoman löytyvän jopa kaukaa kotipaikasta: "Vastaus voi olla missä vain mereen saakka"
-
20:30
Marcus Grönholmilla ja Timo Rautiaisella isoja auto-ongelmia Amazing Race -ohjelmassa – tältä ikävä takaisku tuntui
-
20:29
Todellisen ystävyyden merkki: Kaaso pisti kropan likoon hääkuvauksissa
-
20:19
Enrique äkkirikastui sotimalla: Näin Putin värvää WhatsAppissa kuubalaismiehiä joukkoihinsa – "Kaikki tietävät hyvin, mihin ovat menossa"
-
20:03
Helsingin Lego-tapahtumalle rajua kritiikkiä: "Täysi kaaos" – Näin vastaa tilaisuuden järjestäjä MTV Uutisille
-
20:02
Teemu Suninen kuittaili Toyotalle isosta virheestä
-
19:39
Jättiyllätys Valioliigassa – Manchester City hävisi viimein
-
Lataa lisää