Jeep myy autoihinsa viiksiä Movemberin kunniaksi

Jeep on lupautunut myös lahjoittamaan kampanjalla kerättävän summan Movember-säätiölle.

Jeep ilmoitti ryhtyvänsä myymään marraskuun ajaksi valtavia ja tuuheita viiksiä Jeepien keulakoristeiksi. Koristeet ovat myynnissä Yhdysvalloissa Jeep Gear -verkkosivuilla Movember-kampanjan kunniaksi.

Viiksikoristeet valmistaa Carstache ja ne maksavat 49,99 dollaria. Kaikki viiksien myynnistä syntyvät tuotot menevät Movember-säätiölle.

Säätiö edistää tietoisuutta miesten terveydestä ja on ottanut nimensä trendistä, jossa miehet kasvattavat viiksiä marraskuun ajan.

Viiksien käyttöohjeessa tosin huomautetaan, että viiksin varustetulla autolla ei tulisi ajaa yli 60 kilometriä tunnissa. Viikset käyvät Jeepien lisäksi myös kaikkiin muihinkin autoihin, joissa on viiksien kiinnittämiseen soveltuva etusäleikkö.

Jeepillä on Yhdysvalloissa myös marraskuun ajan kestävä kilpailu, jossa osallistujat voivat julkaista valokuvan omista viiksistään sosiaaliseen mediaan. Kilpailussa on mahdollista voittaa Renegade-mallin Jeep ja lisäksi autovalmistaja on luvannut lahjoittaa dollarin jokaista kilpailuun liittyvää julkaistua hashtagia kohden.

Lähde: Auto Blog


***

Brasiliassa roskakuskitkin twerkkaavat 1:19

Lue myös:

    Uusimmat