Jeep ei suostu kutsumaan uutta Jeepiään Jeepiksi, vaikka auto on täyttä Jeepiä puskurista puskuriin
Jeep tuo markkinoille auton, joka ei kuitenkaan ole Jeep. Siis siitä huolimatta, että auto on sataprosenttinen Jeep.
Jeep kertoi viime syksynä tuovansa takaisin markkinoille sekä Wagoneerin että brändin lippulaivamallin aseman ottavan Grand Wagoneerin. Samalla se esitteli konseptiversion jälkimmäisenä mainitusta.
Wagoneerit poistuivat markkinoilta liki kolme vuosikymmentä sitten.
Syksyisen ilmoituksen myötä päättyikin vuosia jatkunut arvuuttelu legendaarisen automallin mahdollisesta paluusta.
Erikoinen markkinointiratkaisu
Jeep on kuitenkin paljastanut, ettei kumpikaan tulevista Wagoneereista tule kantamaan Jeep-nimeä, eikä merkin logoja.
Saattaa kuulostaa erikoiselta, että autot näyttävät Jeepeiltä, ovat Jeepin valmistamia ja niitä myydään Jeepin liikkeissä, mutta niitä ei kuitenkaan kutsuta Jeepeiksi.
Syynä on Stellantis-emoyhtiön strateginen päätös markkinoida autoja yksinkertaisesti Wagoneerina sekä Grand Wagoneerina. Autot ovat luonteeltaan huomattavasti ylellisempiä ja kalliimpia kuin Jeepin muut mallit, joten yhtiö halunnee tehdä myös selvän pesäeron niin sanotusti tavalliselle kuolevaisille suunnattuihin malleihin.
Valmistaja kertoi asiasta amerikkalaiselle The Drive -julkaisulle.
Kyseessä ei ole ennen Fiat Chryslerina tunnetulta konsernilta mitenkään ainutlaatuinen ratkaisu. Se nimittäin teki aikoinaan ihan vastaavan pyöräytyksen Dodgen ja tehokkaisiin muskeliautoihin keskittyneen SRT-brändin kanssa. Yhtiö ei silloin halunnut ristiä tehokkaimpia Vipereita ja Challengereita Dodgeiksi, vaan SRT:iksi. Tuo päätös ei tosin pitänyt montaakaan vuotta.
Lähde: The Drive
Uusimmat
-
20:58
Maajussi-Sami teki valintansa farmiviikolle: "Tämä oli kaiken kaikkiaan hieno kokemus"
-
20:56
Vera antoi pakit maajussi-Kallelle, koska ei tuntenut kipinää – Töllötuomarit: "Olisiko liekkiä kannattanut odottaa?"
-
20:55
Toyotan karkea virhe pakotti Kalle Rovanperän köröttelemään – Ott Tänak irvaili suurtallille: "Ei toiminut"
-
20:55
Maajussi-Kallen morsianehdokas jätti leikin kesken! – Vera kertoo nyt, miksi teki ratkaisunsa
-
20:45
Maajussi-Ville joutuu historiallisen vaikean paikan eteen – Vappu Pimiäkin hämmästelee: "En ole koskaan tämän ohjelman historiassa nähnyt"
-
20:42
Hämeenlinnassa kerrostalon katolla tulipalo –alueella vaaratiedote
-
20:41
Veikkausliigan ensimmäinen nousija varmistui – 90 vuoden odotus päätökseen
-
20:31
Tällainen on Suomeen rantautunut pahamaineinen katujengi Dödspatrullen – "On menty uudelle tasolle"
-
20:18
SM-liigan maalikuningas löysi työpaikan
-
20:12
Omat sääntönsä unohtanut liikunnanohjaaja jäi kiipeliin kesken penkkipunnerruksen – "Seuraukset olisivat voineet olla hirvittävät"
-
20:11
Korvakipu riivasi naista viikkojen ajan – syyksi paljastui arvokas yllätys
-
20:00
Salkkarit-hahmo on joutua onnettomuuteen
-
19:36
Iso nytkähdys F1-kulisseissa – sarjaan tulossa uusi talli
-
19:04
"Todistamme Krimin taistelun alkua" – ex-brittiministeriltä kova ennustus Ukrainasta
-
19:03
Helena Ahti-Hallberg säteilee poikkeuksellisessa lookissa: "Ihan kummallista, kun yhtäkkiä oli pitkä ponnari"
-
19:01
Eläkeläispari on viettänyt lähes 500 päivää merellä: 51 perättäistä risteilyä tulivat halvemmaksi kuin vanhainkoti
-
18:58
Kultaleijona ilman sopimusta – pamahti yllättävän joukkueen harjoituksiin: "Homma pyörii hyvin"
-
18:58
Manchester Cityn suuri legenda kuoli syöpään
-
18:55
Ulkoministeri Elina Valtonen Kiovassa: Ukrainan EU-jäsenyydestä olisi hyötyä myös Nato-prosessissa
-
18:53
Zelenskyi keskusteli von der Leyenin kanssa vaihtoehtoisista viljakäytävistä – MTV seuraa sotaa
-
Lataa lisää