Jättiyllätys Yhdysvaltojen avoimissa! Hallitseva mestari ulkona finaalista

Daniil Medvedev on tarjoillut kovan kolauksen Yhdysvaltain avointen miesten tenniksen kaksinpelin hallitsevalle mestarille Carlos Alcarazille. Kolmossijoitettu venäläinen kukisti ykkössijoitetun Espanjan Alcarazin erälukemin 7–6 (7–3), 6–1, 3–6, 6–3. Suomen aikaa varhain lauantaina päättynyt ottelu venähti yli kolmetuntiseksi.

– Hän (Alcaraz) on rehellisesti sanottuna todella uskomaton. Hänet voittaakseen, täytyy olla itseään parempi ja onnistuin tekemään sen, Medvedev sanoi ottelun jälkeen.

Medvedevillä on tennisturnauksen loppuottelussa vastassaan serbialainen supertähti Novak Djokovic, jonka hän kukisti samaisen turnauksen finaalissa vuonna 2021.'

 Djokovicetenee Yhdysvaltain avointen loppuotteluun jo kymmenettä kertaa. Kakkossijoitettu Djokovic varmisti paikkansa finaalissa kukistamalla sijoittamattoman yhdysvaltalaispelaajan Ben Sheltonin erälukemin 6–3, 6–2, 7–6 (7–4). Kaksikko sai ottelunsa päätökseen Suomen aikaa lauantaina alkuyöstä.

Djokovic haluaa venyttää ennätystään

Djokovicin 23 grand slam -voittoa ovat jo nykyisellään maailmanennätys, ja serbialainen näyttää haluavan venyttää ennätystä 24:ään.

Djokovic, 36, nähtiin grand slam -turnausten välierissä ennätyksellisesti jo 47. kertaa. Tilastollisesti Sheltonin mahdollisuudet eivät näyttäneet ottelun alla kehuttavilta. Djokovicilla oli yhdysvaltalaispelaajia vastaan kisoista virheetön 12–0-voittotilasto, joka vain parani Sheltonin kohtaamisen jälkeen.

Shelton oli noussut välieriin yllätettyään maanmiehensä Frances Tiafoen neljässä erässä.

Maailmanlistalla 47. sijalla olevasta Sheltonista tuli nuorin yhdysvaltalainen miespelaaja, joka on yltänyt Yhdysvaltain avointen välieriin sitten vuoden 1992 ja Michael Changin. 20-vuotias Shelton pelasi ensi kertaa urallaan grand slam -turnauksen välierissä.

Lue myös:

    Uusimmat