Nähtäväksi jää, ketä mahdollinen öljyinen vipuvarsi lopulta horjuttaa, kirjoittaa MTV Uutisten toimittaja Jouko Luhtala.
Teoria voi kuulostaa ensikuulemalta lähes hullulta, vaikka siinä järkeä onkin.
Vähintään se vaikuttaa siltä, että ajatus on peräisin joltakulta, jonka mukaan kaikki Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin tekemiset ovat silkkaa neroutta, jota ei vain haluta ymmärtää.
Tässä teoria tiivistetysti: Yhdysvallat sotii Irania vastaan, koska näin se voi vaikeuttaa Kiinan asemaa ja sen öljynsaantia.
Ei siis keitä tahansa salaliittoteoreetikkoja, vaan alojensa tunnustettuja ja arvostettuja asiantuntijoita.
Koska Kiina-teorian ydin on öljy, on syytä kääntää katse lukuihin.
Viime vuonna Kiina osti noin puolet raakaöljystään ja lähes kolmanneksen nestemäisestä kaasustaan Lähi-Idän valtioista, joihin Iranin sota on levinnyt.
Vastaavasti Yhdysvallat osti alle kymmenesosan öljystään Lähi-idästä vuonna 2025. Luku on pienin sitten 1980-luvun ja suhteellisen verrannollinen Euroopan unioniin, joka toi viime vuonna kuusi prosenttia raakaöljystään Lähi-idästä.
Tilanne on siis numeroiden valossa Yhdysvalloille otollinen. Lisäksi Trump iski äskettäin Venezuelaan, joka on yksi maailman öljyjäteistä. Juuri Kiina on ostanut eniten venezuelalaista öljyä ja ilmeisesti vieläpä alehinnalla. Nyt sen saatavuus on Pekingin näkökulmasta kyseenalainen.
Kiina-teoriaa ei luonnollisestikaan voi hylätä myöskään sen vuoksi, ettei Yhdysvallat ole Kiina-motiiveitaan julistanut Iranin yhteydessä.
Tosin viitteitä tällaisestakin on. Trumpin republikaanipuolueen jäsenet ovat sanoneet Lähi-idän tilanteen olevan taloudellinen voitto Kiinaa vastaan.
– Tämä on Kiinan painajainen, sanoi senaattori Lindsey GrahamFox Newsille.
"Kelvollinen rauha"
Pekingin kiusaaminen käy sikäli järkeensä, että Washington pitää Kiinaa ykköskilpailijanaan. Panoksena ei ole enempää eikä vähempää kuin yhdenlainen maailmanherruus.
Trump teki Kiina-haasteen vakavuuden selväksi jo vaalikampanjansa aikana. Presidentin toisella kaudella julkaistut turvallisuuspoliittiset strategiapaperit ovat loogista jatkoa tälle.
Pentagonin kansallisessa puolustusstrategiassa (NDS, National Defense Strategy) Kiinaa kuvaillaan millä tahansa mittarilla maailman toiseksi mahtavimmaksi valtioksi, jonka valta yhä kasvaa.
NDS:n mukaan Yhdysvallat ei halua "dominoida, nöyryyttää tai kuristaa Kiinaa", vaan varmistaa, ettei Kiina pysty hallitsemaan Yhdysvaltoja. Se ei vaadi vallanvaihtoa tai "eksistentiaalista kamppailua", strategiassa todetaan.
Jos eri taustoja edustavien asiantuntijoiden arvion Iranin sodan juurisyystä hyväksyy, on kyse kuitenkin yhdenlaisesta Kiinan kuristamisesta ja kurjistamisesta.
Se sopisi sellaiseen kansallisen turvallisuuden strategia visioimaan "kelvolliseen rauhaan, jonka ehdot suosivat Yhdysvaltoja, mutta ovat hyväksyttäviä Kiinalle".
Mahdollisen kuristusotteensa toimivuutta Yhdysvallat testannee jo nyt Pariisissa, jossa kiinalaiset ja amerikkalaiset aloittivat kauppaneuvottelut sunnuntaina.
Panokset kovenevat ja otsikot suurenevat maaliskuun lopulla, jolloin presidentti Trumpin monipäiväinen Kiinan-vierailu alkaa.
– Kun Kiinan presidentti Xi Jinping ja Trump tapasivat syksyllä Etelä-Koreassa, sai Trump nenilleen. (Uusiin) neuvotteluihin Yhdysvallat tulee öljyväännöllä, professori Liuhto arvioi MTV Uutisille.
Strategia vs taktiikka
Kiina-teorialle on selkeitä vasta-argumentteja, eikä se suinkaan edusta tutkijoiden ja analyytikkojen laajaa konsensusta.
Lehtitietojen perusteella Iranin päätös sulkea maailman öljykaupan kannalta äärimmäisen kriittinen Hormuzinsalmi tuli yllätyksenä Valkoiselle talolle.
Lisäksi Yhdysvaltojen väitetään moittineen Israelia sen iskuista Iranin energiasektoriin. Toisaalta Yhdysvallat on sittemmin itse hyökännyt Iranin öljyteollisuuden "kruununjalokiveen", Kharg-saareen Persianlahdella. Trumpin mukaan iskut kohdistuivat saaren sotilaskohteisiin.
Ylipäätään Trumpin hallinnon väitetään keksivän Iran-strategiansa "lennosta", mihin ajatus suuresta Kiina-kuviosta istuu heikonlaisesti.
Tosin paikkansa pitäessään Kiina-kuvio toki edustaisi supervaltastrategiaa, johon verrattuna useidenkin viikkojen sota Iranissa olisi vain taktinen peliliike, jossa voi olla tyystin omat ongelmansa ja yllätyksensä.
Energiariisikulho
Jos oletetaan, että Yhdysvallat hyökkää Iranin sodalla Kiinaa vastaan, on syytä tarkastella Pekingiä tarkemmin.
Kiina ei ole puolustuskyvytön, saati sitten öljytön.
Kiinan on sanottu valmistautuneen Yhdysvaltojen uuteen kauppasotaan siitä lähtien kun Trump sellaista aloitteli ensimmäisellä presidenttikaudellaan.
Lukuisten arvioiden mukaan Kiina selvisikin tullisodasta paremmin kuin Yhdysvallat ennakoi.
Lähi-idän sodassa voi käydä samoin, arvioi ajatushautomo Third Wayn ilmasto- ja energiaosaston johtaja Josh Freed yhdysvaltalaislehti Washington Postille (WP).
– Tämä on shokki, jonka Kiina kestää. Siitä tulee tämän myötä vahvempi, Freed sanoi.
Siinä missä Lähi-idän öljyvientiluvut Yhdysvaltoihin ja Kiinaan ovat amerikkalaisten puolella, on strategisten öljyvarojen suhteen toisin. Kiinalla on öljyä varastoissaan yli kolme kertaa enemmän, Yhdysvaltojen energiaministeriö laskee.
– Energiariisikulho on pidettävä omissa käsissämme, Kiinan johtaja Xi Jinping on sanonut toistuvasti vuosien varrella yhdysvaltalaislehti Wall Street Journalin mukaan.
Kiina on panostanut voimakkaasti myös hiilikaivoksiin, sähköllä käyviin ajoneuvoihin, uudistuvaan energiaan ja akkuvarastoihin. Kaikki tuo auttaa öljykriisissä.
– (Tämä on Kiinalle) kuivaharjoitus siitä, miltä boikotti tai kauppasaarto näyttäisi, jos he koskaan yrittävät vallata Taiwanin, totesi demokraattipresidenttien Joe Bidenin ja Barack Obaman Iran-neuvonantaja Richard Nephow WP:lle.
Kuka horjuu?
Kiinan varautuminen ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Trump todella pyrkisi kuristamaan Kiinaa öljyaseella.
Toimiessaan se olisi joka tapauksessa etua tuova vipuvarsi, jolla ei haeta turvallisuusstrategiassa kielteisesti mainittua tehtävää "nöyryyttämistä".
Näin Yhdysvallat voisi pakottaa Kiinan siihen kelvolliseen rauhaan, "jonka ehdot suosivat Yhdysvaltoja, mutta ovat hyväksyttäviä Kiinalle".
Hiljaista kuristamista, ei julkista nöyryyttämistä.
Ellei Kiina sitten kestä öljyongelmiakin paremmin kuin Yhdysvallat ennakoi, jolloin Trumpille kriittiset marraskuun välivaalit voivat tulla liian aikaisin. Amerikkalaisten huoltoasemien bensahinnat kun ovat tuolloin ne ratkaisevat luvut.
Nähtäväksi jää, ketä mahdollinen öljyinen vipuvarsi lopulta horjuttaa. Oli kyse sitten harkitusta strategiasta tai sodan sivutuotteesta.
Jouko Luhtala työskentelee MTV Uutisissa uutistoimittajana. Hän on erikoistunut kansainvälisiin suhteisiin sekä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan.
