Jäätelövaras jäi nolosti kiinni Helsingissä – Kauppias: "Jäimme rauhassa odottelemaan, että jätskit alkavat sulaa ja valua sääriä pitkin"

Helsingin Herttoniemen K-Supermarketissa Hertassa on valitettavasti jouduttu tottumaan näpistelijöihin.

Kauppias Markus Ranne kertoo, että esimerkiksi Nescafén murukahvi oli jossain vaiheessa niin kovaa huutoa varkaiden keskuudessa, että niihin laitettiin varashälyttimet ja ne sijoitettiin kassojen viereen.

– Murukahville on ollut kysyntää tuolla rajan takaa ja niitä onkin jäänyt kiinni tullissa. Niitä on viety pakettiautoilla pois maasta, Ranne kertoo.

Kalliit tuotteet varastetaan myyntiin

Ranteen mukaan kalliimmat tuotteet varastetaan yleensä myyntiin, harvoin omaan käyttöön. Varkaiden suosikkituotteisiin kuuluu kosmetiikka, joka on kooltaan pieni, mutta hinnaltaan kallis.

– Itseasiassa se menee niin, että kalliita ja pieniä, helposti kuljetettavia tuotteita varastetaan eniten.

Urheilukassillinen sisäfileitä voron matkaan

Tosin aina varastettava kohde ei katso kokoa. Tammikuussa K-Supermarket Hertasta lähti varkaiden matkaan urheilukassillinen sisäfileitä.

– Näimme kamerasta, valitettavasti liian myöhään, että urheilukassillinen sisäfileitä lähti hyllystä. Nyt niitä ei ole niin paljon esillä. Sitä aina oppii tällaisista tilanteista.

Viime jouluna kaupasta vietiin Ranteen mukaan 50 isoa purkkia muikun mätiä. Ne maksavat 30-40 euroa purkilta.

– Tämä on ammatin varjopuolia ja yrittämisen riskejä, Ranne kuittaa.

Vartija päivittäin paikalla 

Hertassa asiakasliikennettä valvoo henkilökunnan lisäksi päivittäin vartija.

Vartija seuraa liikennettä kameroilta ja kiertää kaupassa. Kauppias Markus Ranne korostaa, että varas otetaan aina kassojen jälkeen kiinni, sillä ennen kassoja kiinniottoa ei voida tehdä.

– Jokunen vuosi sitten näimme kameroista, että nuorempi herrasmies tunkee jäätelöitä housuihinsa. Otimme hänet kiinni ja kysyimme, onko hän vienyt jotain. Hän vastasi, ettei ole.

– Koska emme saa tutkia ihmisiä, jäimme rauhassa odottelemaan, että jätskit alkavat sulaa ja valua sääriä pitkin. Lopulta hän kaivoi itse jäätelöt esille, Ranne kertoo nauraen.

Poliisi kirjasi viime vuonna lähes 46 000 rikosilmoitusta kaupoissa tapahtuneista näpistelyistä. Kaupan ala on arvioinut, että näpistelyt aiheuttavat vuosittain noin 450 miljoonan euron vahingot.

Näpistelyjen aiheuttamien vahinkojen lisäksi 100 miljoonaa euroa menee suojaaviin kustannuksiin, kuten kamerajärjestelmiin ja hälytyslaitteisiin.

Omatuntoa alkaa kolkuttaa

Herttoniemen Supermarketissa vartijana työskentelevä Tuomas Miettinen sanoo, että yleensä varkaan yleinen olemus antaa vihiä vartijalle, että on syytä epäillä jotain.

– Olemukseen vaikuttaa esimerkiksi käyttäytyminen ja jännittyneisyys sekä se, käveleekö kovempaa kuin normaalisti ja vilkuileeko ympärillensä, Miettinen listaa.

Myös tyhjät isot kassit antavat vihiä henkilön aikomuksia.

Varkaan jäädessä kiinni paikalle kutsutaan aina poliisi. Miettisen mukaan usein varkaat alkavat katua tekoaan jäätyään kiinni.

– Siinä vaiheessa, kun istutaan täällä kopissa, saattaa omatuntoa alkaa kolkuttaa ja harmittaa.

Lue myös:

    Uusimmat