Tuoreen analyysin mukaan Iranin iskut Yhdysvaltojen Lähi-idän sotilastukikohtiin ovat maksaneet 800 miljoonaa dollaria vain kahdessa viikossa.
BBC:n analyysi sekä Center for Strategic & International Studies -ajatushautomon (CSIS) tuoreen raportin mukaan Yhdysvaltojen sotilasinfrastruktuuri Lähi-idässä on kokenut jo 800 miljoonan dollarin eli noin 730–750 miljoonan euron tappiot vain kahden viikon aikana Iranin iskuissa.
Suurin osa vahingoista syntyi Iranin ensimmäisissä vastaiskuissa viikko sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Israel aloittivat sodan, kertoo BBC.
Tuore arvio tappioista on aiempia raportoituja lukuja suurempi.
Iranin vastaiskut ovat kohdistuneet muun muassa Yhdysvaltojen ilmapuolustus- ja satelliittiviestintäjärjestelmiin Jordaniassa, Arabiemiraateissa ja muissa Lähi-idän maissa.
Lue myös: Trump harkitsee sittenkin sotatoimien päättämistä Iranissa – MTV seuraa Lähi-Idän tapahtumia
Iran keskittänyt useita iskuja samoihin tukikohtiin
Merkittävä osa vahingoista aiheutui iskusta Thaad-ohjuspuolustusjärjestelmään kuuluvaan Yhdysvaltojen tutkaan Jordanian lentotukikohdassa.
AN/TPY-2-tutkajärjestelmä maksaa CSIS:n puolustusministeriön budjettiasiakirjoihin perustuvan tarkastelun mukaan noin 485 miljoonaa dollaria. Ilmapuolustusjärjestelmiä käytetään ballististen ohjusten pitkän kantaman torjuntaan.
Iranin iskut ovat aiheuttaneet lisäksi arviolta 310 miljoonan dollarin vahingot rakennuksille, tiloille ja muulle infrastruktuurille Yhdysvaltojen tukikohdissa sekä amerikkalaisjoukkojen käyttämissä sotilastukikohdissa alueella.
BBC Verify -yksikön satelliittikuvien analyysin mukaan Iran on iskenyt ainakin kolmeen lentotukikohtaan useammin kuin kerran.
Toistuvat iskut korostavat Iranin pyrkimystä kohdistaa iskuja tiettyihin Yhdysvaltojen kohteisiin. Venäjän kerrotaan jakaneen Teheranille tiedustelutietoa alueen amerikkalaisista sotavoimista.
1:04Katso myös: Yhdysvallat iski Iranin tärkeälle "öljysaarelle". (14.3.2026)
Lue myös: MTK varoittaa: Lähi-idän sota ajamassa maatalouden kriisiin
1400 siviiliä menettänyt henkensä
BBC kertoo Yhdysvaltojen menettäneen kolmetoista sotilasta sen jälkeen, kun presidentti Donald Trump ryhtyi hyökkäyksiin Irania vastaan Israelin rinnalla helmikuun lopussa.
Yhdysvalloissa toimivan Human Rights Activists News Agencyn (Hrana) arvion mukaan sodassa kuolleiden kokonaismäärä noussee lähes 3 200 ihmiseen.
Kuolleiden joukossa on 1 400 siviiliä.
Lue myös: Yhdysvaltojen tankkauskone syöksyi maahan Irakissa – neljä kuollut
Todelliset kokonaiskustannukset moninkertaisia
Iranin vastaiskujen aiheuttamat vahingot muodostavat kuitenkin vain murto-osan sodan kokonaiskustannuksista.
Yhdysvaltojen puolustusministeriön virkamiesten kerrotaan sanoneen kongressin jäsenille, että sodan ensimmäiset kuusi päivää maksoivat 11,3 miljardia dollaria.
CSIS:n mukaan ensimmäiset 12 päivää maksoivat 16,5 miljardia dollaria.
BBC kertoo Pentagonin pyytäneen sotaa varten vielä 200 miljardin dollarin lisärahoitusta.
Puolustusministeri Pete Hegseth sanoi torstaina, että summa voi vielä "elääkin".
– Pahisten tappaminen vaatii rahaa, Hegseth kommentoi.
Lähteet: BBC

