Lapset kertoivat hirvittäviä asioita kerho-ohjaajasta – MTV selvitti koulumaailman kantelut
Kymmenestä kantelusta suurin osa käsitteli tyytymättömyyttä yksittäiseen opettajaan tai koulun sääntöihin.
Kantelijat olivat huolissaan myös oppilaan kohtelusta ja koulun turvallisuudesta.
Tässä jutussa käydään läpi tarkemmin kolme tuoretta kantelupäätöstä.
MTV Uutiset kävi läpi Lupa- ja valvontavirastolle tehdyt tuoreimmat koulumaailmaa koskevat kantelupäätökset.
Tammikuussa erään pääkaupunkiseudun iltapäiväkerhon lapset kertoivat yhdenmukaisesti kokeneensa jotakin kummallista erään iltapäivän jälkeen.
Ohjaaja oli lasten mukaan äännellyt seksuaalissävytteisesti ja kehottanut lapsia toistamaan sitä.
Lisäksi ohjaaja oli lasten mukaan rikkonut yhden lapsen fyysistä koskemattomuutta, kuten tarttunut kaulasta ja töninyt seinää vasten.
Huoltajat tekivät kantelun tapahtumista Lupa- ja valvontavirastolle. Lisäksi poliisi on aloittanut tapauksesta esiselvityksen, joka on edelleen kesken.
Koulujen turvallisuus on ollut kuluvana vuonna poikkeuksellisen paljon esillä julkisessa keskustelussa.
MTV Uutiset selvitti, millaisia koulumaailmaan liittyviä kanteluita Lupa- ja valvontavirastolle on tehty.
Näin juttu tehtiin:
MTV Uutiset pyysi Lupa‑ ja valvontavirastolta kymmenen viimeisintä julkista opetusta ja koulutusta koskevaa kantelupäätöstä, jotka on annettu 1. tammikuuta 2026 jälkeen.
Kymmenestä kantelusta suurin osa käsitteli tyytymättömyyttä yksittäiseen opettajaan, koulun sääntöihin tai opetuksen laatuun.
Kantelijat olivat huolissaan myös oppilaan kohtelusta ja koulun turvallisuudesta.
Tässä jutussa käydään läpi tarkemmin kolme tuoretta kantelupäätöstä.
Vuoden alusta virastoon on tullut vireille 260 opetusta ja koulutusta koskevaa kantelua.
Lapsen vanhemmat tai huoltajat voivat kannella Lupa- ja valvontavirastoon silloin, kun kyse on esimerkiksi koulun tai sen henkilökunnan toiminnasta ja kokevat ettei koulun ja kyseisen kaupungin tai kunnan kanssa asiaa ole saatu selvitettyä.
Osa Lupa‑ ja valvontaviraston käsittelyyn tulleista kanteluista on alun perin tehty aluehallintovirastoille, mutta ne ovat siirtyneet uuden viraston ratkaistaviksi.
Lupa- ja valvontavirasto aloitti toimintansa vuoden 2026 ensimmäisenä päivänä.
Pääkaupunkiseudun peruskoululaisten iltapäiväkerhon ohjaajan toimintaa koskevassa kantelussa kerrotaan seksuaalisävytteisten puheiden ja tönimisen lisäksi siitä, että ohjaaja on rikkonut lapsen fyysistä koskemattomuutta.
Lasten kertomusten mukaan ohjaaja on tarttunut lasta kaulasta ja töninyt seinää vasten.
Kertomusten mukaan ohjaaja on myös pakottanut lapsen istumaan lumihankeen sekä heittänyt lapsen pipon ja hanskat lumeen.
Toimintaan on sisältynyt huutamista, seinän lyömistä ja väkivaltaan viittaavia uhkauksia, jotka ovat aiheuttaneet lapsille pelkoa ja turvattomuutta.
Kantelijoiden mukaan lasten kuvaukset tapahtumista ovat olleet keskenään yhdenmukaisia.
Yhdessä tapauksessa lapsi keskeytti kerhopäivänsä koettuaan turvallisuutensa uhatuksi. Osa perheistä on irtisanonut lapsensa iltapäiväkerhosta, ja yksi perheistä on ilmoittanut tekevänsä asiasta rikosilmoituksen.
Asian selvittämiseksi Lupa- ja valvontavirasto pyysi lausunnon kaupungilta.
Kaupungin mukaan asiaan reagoitiin välittömästi kantelun jälkeen ottamalla yhteyttä kerhotoiminnan järjestäjään ja lasten huoltajiin sekä käynnistämällä selvitystoimet. Ohjaaja siirrettiin pois ryhmän toiminnasta heti.
Kaupunki, kerhotoiminnan järjestäjä ja koulun johto tapasivat huoltajia ja lapsia sekä käsittelivät turvallisuuteen liittyviä huolia. Huoltajille kerrottiin myös mahdollisuudesta tehdä rikosilmoitus.
Asiasta tehtiin myös lastensuojeluilmoitus sekä poliisin suosituksesta tutkintapyyntö.
Lupa- ja valvontavirasto katsoo saadun selvityksen perusteella, että kaupunki toiminut lainmukaisesti. Tämän vuoksi asiassa ei ole aihetta antaa hallinnollista ohjausta.
Poliisin viestinnästä kerrotaan MTV Uutisille, että tapaus on edelleen esiselvityksessä, eikä päätöstä esitutkinnan aloittamisesta ole tehty.
Asian osapuolet, eli kaupunki ja kerhotoiminnan järjestäjä eivät halunneet kommentoida tapahtumien yksityiskohtia MTV Uutisille.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Ohjaajan käytös herätti lapsissa pelkoa ja turvattomuutta. Kuvituskuva.Lehtikuva
Opettaja löi karttakepillä pulpettiin
Yksi kanteluista liittyi pohjoissuomalaisen peruskoulun luokanopettajan toimintaan.
Kantelijan mukaan peruskoulun luokanopettaja on toiminut joko vihamielisesti, äyskinyt tai nöyryyttänyt oppilasta muun muassa kommentoimalla oppilaan käsialaa koko luokan edessä.
Vakavin esimerkki koski oppituntia, jossa opettaja löi karttakepin pulpettiin niin, että keppi katkesi, ja sen pala osui oppilasta käteen aiheuttaen kipua. Kantelija piti tilannetta vaarallisena ja arvosteli myös koulun viestintää sekä sitä, että opettaja palasi hoitamaan virkaansa.
Lupa- ja valvontavirasto kävi läpi opettajan, rehtorin ja palvelualuepäällikön selvitykset.
Päätöksessään Lupa- ja valvontavirasto toteaa pitävänsä erittäin moitittavana luokanopettajan käytöstä tilanteessa, jossa hän on lyönyt karttakepin pulpettiin ja aiheuttanut kipua oppilaalle.
Virasto toteaa, että oppilailla on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ja turvallisuuteen koulupäivän aikana.
Käsialan kommentointi koko luokan edessä Lupa- ja valvontavirasto katsoi nöyryyttämiseksi, joka olisi pitänyt hoitaa yksilöllisesti.
Päätöksessään virasto toteaa, että opetuksen järjestäjä on antanut opettajalle huomautuksen karttakeppiä koskevasta tilanteesta. Opettaja myös siirettiin hetkellisesti syrjään luokanopettajan tehtävästä ja luokalle määrättiin sijaisopettaja.
Näin ollen Lupa- ja valvontavirastolla ei ole kyseessä olevassa asiassa tarpeen antaa hallinnollista ohjausta opettajalle.
Opettaja löi karttakepillä pulpettiin. Hän sai huomautuksen käytöksestään. Kuvituskuva.Lehtikuva
Lucia- ja tiernapoikakiista
Yksi kanteluista liittyi pirkanmaalaisen peruskoulun joulujuhlaan.
Kantelijan mukaan koulussa oli perusteettomasti estetty Lucia- ja tiernapoikaesitysten esittäminen joulujuhlassa. Lisäksi kantelija arvosteli sitä, miten koulu kohteli kerholaisia, heidän perheitään sekä kyläyhteisöä.
Kantelijan mukaan esitysten estäminen oli perusopetuslain ja Opetushallituksen ohjeiden vastainen.
Lupa- ja valvontavirasto kävi läpi kaupungin lausunnon sekä koulun rehtorin ja opettajan selvitykset.
Päätöksessään virasto katsoo, että opetuksen järjestäjällä on oikeus määritellä koulun yhteisten juhlien sisältö.
Viraston mukaan kaupunki on käyttänyt asiassa sille kuuluvaa harkintavaltaa arvioidessaan, että Lucia- ja tiernapoikaesitykset sisältävät enemmän uskonnollisia elementtejä kuin koulun yhteiseen joulujuhlaan haluttiin sisällyttää.
Virasto toteaa, että koulun kerhotoiminta toteutui opetussuunnitelman mukaisesti ja että kerhoon osallistuneet oppilaat saivat esittää harjoittelemansa Lucia- ja tiernapoikaesitykset koulun ulkopuolisissa vapaaehtoisissa joulutapahtumissa. Näin ollen oppilaiden uskonnonvapautta oli viraston mukaan kunnioitettu.
Päätöksessä todetaan myös, että kaupungin kerhokoordinaattori oli virheellisesti ilmoittanut esitysten kiellon perustuneen kaupungin linjaukseen. Selvityksen mukaan ratkaisu perustui Opetushallituksen ohjeiden tulkintaan.
Lupa- ja valvontavirasto päätti, ettei kantelu anna aihetta hallinnolliseen ohjaukseen.
10:41OAJ:n puheenjohtaja kommentoi keväällä Huomenta Suomessa MTV:n selvitystä koulujen väkivaltaisuuksista.
Anni Tuominen työskentelee MTV Uutisissa uutistoimittajana. Tuominen seuraa laajasti uutisia ja ilmiöitä kotimaasta MTV Uutisten verkkodeskissä. Tuomiseen voit olla yhteydessä sähköpostitse juttuvinkkeihin liittyen.